Trolleja laavarannalla

Kun vihdoin vastaanottavassa maassa on kaikki asiat suunnilleen reilassa, alkaa kotimaa kettuilla. Sain tänään KELAlta selvityspyynnön, joka täytyy lähettää 1.2. mennessä ja josta ei käy lainkaan selville, mitä minun tulisi selvittää. Viesti koostuu irrallisista lauseista, jotka kaikki pitävät paikkansa. "Teille on myönnetty Suomen opintotuki. Olette väliaikaisesti opiskelemassa ulkomailla. Teillä ei ole Suomessa vakituista osoitetta." Niin, olen vaihto-opiskelemassa ulkomailla, joten minulla ei ole Suomessa asuntoa, eli ei osoitetta. Mikä asia tässä vaatii selvittämistä?!? Pitänee ottaa huomenna puhelin kauniiseen käteen ja soittaa KELAn tädeille...

Paperisotaan turhautuminen sai melkein häivytettyä kaiken sen hyvän mielen, mikä eilisen reissun jäljiltä on ollut! Roadtrip meni mahtavasti, sää oli upea ja nähtiin todella hienoja paikkoja! Päästiin aamulla liikkeelle todella aikaisin autovuokraamon pick-up-systeemin ansiosta. 8:15 vuokraamon täti seisoi oven takana tarjoten kyydin vuokraamolle. Paperisota oli hoidettu hyvin nopeasti ja itsellejääneet sopimuspaperit olivat jopa suomen kielisiä!

Pääsimme liikkeelle yhdeksän hengen seurueemme voimin pian yhdeksän jälkeen ja aamu alkoi vähitellen sarastaa. Suuntasimme Reykjavikista etelään ja ympäröivät vuoret olivat aamunsarastuksen sinisessä hetkessä lumoavan kauniita. Pian Selfossin ohitettuamme auringon mollukka pullahti taivaanrannan yläpuolelle saaden retkikunnassa aikaan ihastuneita huokauksia ja kameroiden kilkettä.

Ensimmäinen pysäkkimme oli Seljalandsfossin putouksella. Putous on siitä erikoinen, että sen taakse pääsee kävelemään polkua pitkin. Valitettavasti pakkanen ja putouksesta tihkuva vesi saavat kaiken ympäristön tiukkaan jäähän ja näin ollen uskallus ei riittänyt polulle vievien portaiden kapuamiseen. Kirkkaan sään ansiosta saimme ihailla vesiputokselta myös satumaisen kauniita Vestmannasaaria.

           

Toisena kohteena pysähdyimme Skógafossin vesiputoukselle. Pystyssä pysyminen osoittautui haasteelliseksi täälläkin ja vaatteet kastuivat veden pauhussa aivan totaalisesti. Onneksi päälimmäinen kerros oli vettäpitävää! Vettäpitävät housut olivat myös oiva varuste mäenlaskuun vesiputouksen päältä. Nousimme nimittäin portaat putouksen päälle, mutta vaellusreitille emme edes yrittäneet, koska lunta oli maastossa sen verran reippaasti. Eyjafjallajökull-jäätikölle asti ei näkynyt, sillä jäätikkö oli täysin pilvien peitossa, mutta koto-Suomesta tulivuorelle lähetetyt terveiset tuli näkyväisyydestä huolimatta kuitenkin välitettyä. Vesiputouksen parkkiksella pidimme evästaukoa kauniissa aamuauringossa ohikiitäviä turistibusseja hämmästellen.

Koska Eyjafjallalle ei näkynytkään, teimme yllätysratkaisun ja kävimme ihmettelemässä viereisen Mýrdalsjökull -jäätikön yhtä pikkuhaaraa, Sólheimajökullia. Urhoollinen kuskimme Sampo ohjasti minibussimme pikkuruista tietä pitkin aivan jäätikön reunaan asti ja näin me pääsimme hämmästelemään sinisiä jäälohkareita ihan vierestä. Matkalla saimme myös kokea jännittävän ensimmäisen vesistöylityksen! Joki ei tosin ollut tavallista kurapuroa kummoisempi. Tällä hetkellä jäätiköt eivät ehkä pääse ihan täysin oikeuksiinsa, kun kaikki muukin ympäristö on lumesta valkoisena, mutta eiköhän tuonne vielä keväämmälläkin pääse ihmettelemään.

Matkaseurueemme jäätikköä ihmettelemässä, vasemmalta: Rebecca, Jukka, Sonja, Anja, Hanne, minä, Matej ja Kolbeinn.

Päivämatkamme viimeinen kohde oli Vík -kaupungin ympäristön rannikko. Rannikko on tunnettu mustasta basalttisesta hiekastaan ja komeista kivimuodostelmista. Atlantilta tyrskivät aallot olivat aivan valtavia ja kiipesivät yllättävän pitkälle rantaa pitkin. Allekirjoittanut kastelikin kertaalleen kenkänsä puolta säärtä myöten aalloissa ja kengät odottavat vieläkin kuivumistaan alakerrassa. Atlantista törröttävät tikut nähtiin Víkin suunnalta, mutta ehkä hienoimmat kivimuodostelmat näkyivät Reynisfjaran rannalta, mistä pystyi näkemään sekä Reynisdrangarin tyttö-trollin sekä Dyrhólaeyn kivisillan. Trollithan ovat, kuten kaikki hyvin tiedämme, peikkoja, jotka liikuskelevat ulkosalla aina pimeän aikaan, mutta jos ne erehtyvät olemaan näkösällä auringon noustessa, ne jähmettyvät niille sijoilleen ikiajoiksi kiveksi. Olimme rannalla sopivasti laskuveden aikaan, joten pääsimme kiipeilemään basalttikallioilla. Musta hiekka oli ihmeellisen ulkonäkonsä lisäksi hassun tuntuista jalkojen alla. Víkissä hiekka oli väristä huolimatta ihan normaalia, mutta Reynisfjarassa hiekka oli lähempänä kakunkoristelakritsirakeita, jotka pyörivät kummasti askelten alla. Mustan hiekan kontrasti auringonlaskun kultaamiin aaltoihin ja toisaalta kallioilla lepäävään valkoiseen lumipeittoon oli uskomattoman kaunis.

Víkin ainoa aukioleva ravintola oli rasvankäryinen huoltoaseman grilli, josta kyllä sai hyviä purilaisia ja varpaansa lämpimäksi. Aterian jälkeen suuntasimme takaisin kotia kohti, sillä pitkä matkapäivä alkoi jo tuntua jäsenissä ja aurinkokin alkoi jo painua mailleen. Paluumatkalla meidät ohitti ambulanssi, joka ei kyllä paljoa yli 80 km/h pystynyt ykköstiellä ajamaan. Enpä haluaisi satuttaa itseäni Islannin syrjäisimmissä kolkissa...Yöllä taivasta olivat koristaneet harvinaisen mahtavat revontulet, mutta me uinuimme onnellisesti matkapäivän uuvuttamina onnemme ohitse. Revontulia tulee ja menee, mutta hyvät yöunet ovat ikuisia.

Parhaillaan kattopeltejä rämisyttävät tuulenpuuskat, jotka ovat jälkimaininkeja Etelä-Islantiin tänään iskeneestä myrskystä. Samoilla paikoilla, missä me pyörimme eilen aivan upeassa talvisäässä, on tänään riehunut parhaillaan 39 m/s tuulet! Toivotaan, että kenkäni kuivuvat nopeasti, sillä aloitimme välittömästi ensi viikonlopulle reissun suunnittelun. Autovuokraamon tarjous on voimassa vain tammikuun ja vielä on niin paljon nähtävää!