Vähän lumesta

Tiistaiaamun koulumatka

Reykjavikissa ei ole ollut kuukauden kestävää yhtämittaista lumipeitettä 40 vuoteen. Käsittääkseni Reykjavikissa ei ole ollut koskaan näin paljoa lunta ja tällaisia lumipyryjä ei kaupungissa ole nähty vuosisataan. Eräs luennoitsijoistani on todella vanha harmaahapsinen setä ja viimeisten parin viikon aikana hän on aloittanut jokaisen luentonsa päivittelemällä, kuinka hirveä sää taas on! Tästä voisi siis päätellä, että tilanne ei ole lähelläkään normaalia.

Koska kaikki tämä lumimäärä on niin uutta ja outoa, ei kaupungilla ole riittävää kalustoa tilanteen hallitsemiseen. Kaupungilla pöristelee muutama säälittävän pieni lumiaura ja jokunen isompi traktori, joilla kaikilla pyörii kettingit renkaiden ympärillä. Liikkeelle nämä vehkeet saadaan aina ehkä vuorokauden kuluttua lumisateen alkamisesta, eli ensimmäiset päivät saa rämpiä melkoisen paksussa hangessa. Paikalliset eivät jaksa yllättävän lumen takia liikoja stressata. Kaduilla liikkuu isojakin maastureita, joista jaksetaan korkeintaan tuulilasinpyyhkijöillä aurata pieni kurkistusaukko ja tämäkin saatetaan välillä tehdä jo liikkeelle lähdettyä.

Tiistai-iltapäivän kotimatka

Eilen raahustimme suurlähetystöön äänestämään Suomen tasavallalle uutta presidenttiä. Siinä lumikinosten yli pomppiessa ja loskaa väistellessä tuli olo, että nyt ollaan enemmänkin menossa suorittamaan kasalaisvelvollisuutta kuin -oikeutta... Jalkakäytävät ovat se viimeinen asia joita huolletaan, joten kolmantena päivänä lumisateen jälkeen kävelytiet ovat melkoista muhjua.

Yliopiston pihan lämmitetty jalkakäytävä

Saatoin jo aiemmin hehkuttaa keskustan kävelyteitä, jotka sulatetaan asuntojen lämmityslaitteista palaavalla lämpimällä vedellä. Siinä vaiheessa, kun kadulla on lunta 30 senttiä, tämä järjestelmä kaatuu omaan nokkeluuteensa. Lumipatjan alla hohkava lämpö onnistuu vain sulattamaan lumen peilikirkkaaksi jääksi kävelytien pintaan, mikä tekee kadulla kävelemisen melko vaaralliseksi. Varsinkin kun se hiekoitusauto ei ole tälle kadulle tulossa sen takia, kun sen lumenhan kuuluisi sulaa pois!

Tilanteesta sietämättömän tekee se, että lämpötila pysyttelee koko ajan nollan tuntumassa, eli jokainen kohta, mihin joku on kertaalleen astunut, muuttuu tihkusateen ansiosta todella liukkaaksi. Lämpötila ei ole kuitenkaan niin lämmin, että lumi sulaisi pois. Kaupungintalo oli joutunut tänään sulkemaan toisen sisäänkäyntinsä, koska katolta tippuvat jääpuikot ovat liian suureksi vaaraksi jalankulkijoille. Kaduilla saa todella olla varovainen, sillä lumi ja jää on vaarallista niin maassa kuin katoillakin!

Keskiviikkoiltapäivän kotimatka

Koska nyt lumitilanne on mitä on, ei uskallus riitä kaupungin rajojen ylittämiseen millään moottorikäyttöisellä ajoneuvolla. Länsivuonoilla on evakuoitu taloja lumuvyöryvaaran takia ja reitti, jolle meidän oli suunnitelmissa viikonloppuna lähteä, on muuttunut läpipääsemättömäksi. Onneksi minullekin tuli pieni tervetuliaisflunssa, joten viikonlopuksi kaupunkiin jääminen ei harmita ihan niin paljoa. Nyt on ainakin aikaa parannella huolella!

Trolleja laavarannalla

Kun vihdoin vastaanottavassa maassa on kaikki asiat suunnilleen reilassa, alkaa kotimaa kettuilla. Sain tänään KELAlta selvityspyynnön, joka täytyy lähettää 1.2. mennessä ja josta ei käy lainkaan selville, mitä minun tulisi selvittää. Viesti koostuu irrallisista lauseista, jotka kaikki pitävät paikkansa. "Teille on myönnetty Suomen opintotuki. Olette väliaikaisesti opiskelemassa ulkomailla. Teillä ei ole Suomessa vakituista osoitetta." Niin, olen vaihto-opiskelemassa ulkomailla, joten minulla ei ole Suomessa asuntoa, eli ei osoitetta. Mikä asia tässä vaatii selvittämistä?!? Pitänee ottaa huomenna puhelin kauniiseen käteen ja soittaa KELAn tädeille...

Paperisotaan turhautuminen sai melkein häivytettyä kaiken sen hyvän mielen, mikä eilisen reissun jäljiltä on ollut! Roadtrip meni mahtavasti, sää oli upea ja nähtiin todella hienoja paikkoja! Päästiin aamulla liikkeelle todella aikaisin autovuokraamon pick-up-systeemin ansiosta. 8:15 vuokraamon täti seisoi oven takana tarjoten kyydin vuokraamolle. Paperisota oli hoidettu hyvin nopeasti ja itsellejääneet sopimuspaperit olivat jopa suomen kielisiä!

Pääsimme liikkeelle yhdeksän hengen seurueemme voimin pian yhdeksän jälkeen ja aamu alkoi vähitellen sarastaa. Suuntasimme Reykjavikista etelään ja ympäröivät vuoret olivat aamunsarastuksen sinisessä hetkessä lumoavan kauniita. Pian Selfossin ohitettuamme auringon mollukka pullahti taivaanrannan yläpuolelle saaden retkikunnassa aikaan ihastuneita huokauksia ja kameroiden kilkettä.

Ensimmäinen pysäkkimme oli Seljalandsfossin putouksella. Putous on siitä erikoinen, että sen taakse pääsee kävelemään polkua pitkin. Valitettavasti pakkanen ja putouksesta tihkuva vesi saavat kaiken ympäristön tiukkaan jäähän ja näin ollen uskallus ei riittänyt polulle vievien portaiden kapuamiseen. Kirkkaan sään ansiosta saimme ihailla vesiputokselta myös satumaisen kauniita Vestmannasaaria.

           

Toisena kohteena pysähdyimme Skógafossin vesiputoukselle. Pystyssä pysyminen osoittautui haasteelliseksi täälläkin ja vaatteet kastuivat veden pauhussa aivan totaalisesti. Onneksi päälimmäinen kerros oli vettäpitävää! Vettäpitävät housut olivat myös oiva varuste mäenlaskuun vesiputouksen päältä. Nousimme nimittäin portaat putouksen päälle, mutta vaellusreitille emme edes yrittäneet, koska lunta oli maastossa sen verran reippaasti. Eyjafjallajökull-jäätikölle asti ei näkynyt, sillä jäätikkö oli täysin pilvien peitossa, mutta koto-Suomesta tulivuorelle lähetetyt terveiset tuli näkyväisyydestä huolimatta kuitenkin välitettyä. Vesiputouksen parkkiksella pidimme evästaukoa kauniissa aamuauringossa ohikiitäviä turistibusseja hämmästellen.

Koska Eyjafjallalle ei näkynytkään, teimme yllätysratkaisun ja kävimme ihmettelemässä viereisen Mýrdalsjökull -jäätikön yhtä pikkuhaaraa, Sólheimajökullia. Urhoollinen kuskimme Sampo ohjasti minibussimme pikkuruista tietä pitkin aivan jäätikön reunaan asti ja näin me pääsimme hämmästelemään sinisiä jäälohkareita ihan vierestä. Matkalla saimme myös kokea jännittävän ensimmäisen vesistöylityksen! Joki ei tosin ollut tavallista kurapuroa kummoisempi. Tällä hetkellä jäätiköt eivät ehkä pääse ihan täysin oikeuksiinsa, kun kaikki muukin ympäristö on lumesta valkoisena, mutta eiköhän tuonne vielä keväämmälläkin pääse ihmettelemään.

Matkaseurueemme jäätikköä ihmettelemässä, vasemmalta: Rebecca, Jukka, Sonja, Anja, Hanne, minä, Matej ja Kolbeinn.

Päivämatkamme viimeinen kohde oli Vík -kaupungin ympäristön rannikko. Rannikko on tunnettu mustasta basalttisesta hiekastaan ja komeista kivimuodostelmista. Atlantilta tyrskivät aallot olivat aivan valtavia ja kiipesivät yllättävän pitkälle rantaa pitkin. Allekirjoittanut kastelikin kertaalleen kenkänsä puolta säärtä myöten aalloissa ja kengät odottavat vieläkin kuivumistaan alakerrassa. Atlantista törröttävät tikut nähtiin Víkin suunnalta, mutta ehkä hienoimmat kivimuodostelmat näkyivät Reynisfjaran rannalta, mistä pystyi näkemään sekä Reynisdrangarin tyttö-trollin sekä Dyrhólaeyn kivisillan. Trollithan ovat, kuten kaikki hyvin tiedämme, peikkoja, jotka liikuskelevat ulkosalla aina pimeän aikaan, mutta jos ne erehtyvät olemaan näkösällä auringon noustessa, ne jähmettyvät niille sijoilleen ikiajoiksi kiveksi. Olimme rannalla sopivasti laskuveden aikaan, joten pääsimme kiipeilemään basalttikallioilla. Musta hiekka oli ihmeellisen ulkonäkonsä lisäksi hassun tuntuista jalkojen alla. Víkissä hiekka oli väristä huolimatta ihan normaalia, mutta Reynisfjarassa hiekka oli lähempänä kakunkoristelakritsirakeita, jotka pyörivät kummasti askelten alla. Mustan hiekan kontrasti auringonlaskun kultaamiin aaltoihin ja toisaalta kallioilla lepäävään valkoiseen lumipeittoon oli uskomattoman kaunis.

Víkin ainoa aukioleva ravintola oli rasvankäryinen huoltoaseman grilli, josta kyllä sai hyviä purilaisia ja varpaansa lämpimäksi. Aterian jälkeen suuntasimme takaisin kotia kohti, sillä pitkä matkapäivä alkoi jo tuntua jäsenissä ja aurinkokin alkoi jo painua mailleen. Paluumatkalla meidät ohitti ambulanssi, joka ei kyllä paljoa yli 80 km/h pystynyt ykköstiellä ajamaan. Enpä haluaisi satuttaa itseäni Islannin syrjäisimmissä kolkissa...Yöllä taivasta olivat koristaneet harvinaisen mahtavat revontulet, mutta me uinuimme onnellisesti matkapäivän uuvuttamina onnemme ohitse. Revontulia tulee ja menee, mutta hyvät yöunet ovat ikuisia.

Parhaillaan kattopeltejä rämisyttävät tuulenpuuskat, jotka ovat jälkimaininkeja Etelä-Islantiin tänään iskeneestä myrskystä. Samoilla paikoilla, missä me pyörimme eilen aivan upeassa talvisäässä, on tänään riehunut parhaillaan 39 m/s tuulet! Toivotaan, että kenkäni kuivuvat nopeasti, sillä aloitimme välittömästi ensi viikonlopulle reissun suunnittelun. Autovuokraamon tarjous on voimassa vain tammikuun ja vielä on niin paljon nähtävää!

Luminen Reykjavik

Saapuessamme Reykjavikiin emme ehkä vielä täysin osanneet arvostaa sen lumista kauneutta. Kuluneen viikon aikana vesisateet ovat kerenneet sulattaa lumet kertaalleen jo pois, mutta onneksi eilinen lumimyräkkä palautti kaupungin taas valkoiseen loistoonsa. Aamun pimeällä koulutaipaleella harmitti, ettei kaupungin kauneutta tullut tallennettua filmille silloin kun se olisi ollut mahdollista. Nyt kun siihen luotiin uusi mahdollisuus, tehtävä todettiin mahdottomaksi toteuttaa. Piskuisten keskustan talojen katoilta ja ikkunaräystäiltä heijastuvia matalalta paistavan auringon säteitä on mahdotonta ikuistaa niin, että todellinen tilanne pääsisi oikeuksiinsa kuvissa. Tässä kuitenkin joitain yritelmiä.

Olemme kuluvan viikon valmistelleet sunnuntaiajelua huomiselle. Lähdemme aamunkoitteessa ajamaan 9 henkeä vetävällä Rellulla kohti etelää. Tavoitteenamme on saavuttaa ensimmäiset kuuluisat vesiputoukset auringonnousun aikaan, vaellella Eyjafjallajökull -jäätikön maisemissa ja hyvällä tuurilla bongata revontulia pimeän laskeuduttua. Retkueemme on monikansallinen ja monia tieteenaloja edustava. Matkassa on mukana 2 norjalaista, 1 ruotsalainen, 2 saksalaista, 1 slovenialainen ja 3 suomalaista. Retkueessa on 5 tyttöä ja 4 poikaa. Samassa autossa, kylkikyljessä, on istutettuna kansantaloutta, opettajankoulutusta, insinööriyttä, kielitieteitä, taidetta ja muotoilua. Ikimuistoinen päivä siis luvassa! Ja auto saatiin aivan naurettavan halvalla, kokonaisuudessaan kaara maksaa 11 500 kr, eli noin 75 euroa, vuorokaudelta.

Kotiovella

Tänään ollaan etsitty kaupungista kattavaa tiekartastoa halvalla. Koska ei löydetty, jouduttiin tyytymään kalliiseen. Ajattelimme kuitenkin, että omaan turvallisuuteen on ihan hyvä sijoittaa. Eväsleipiä varten olemme ostaneet ensimmäistä kertaa juustoa..! Se olkoon myös sijoitus omaan hyvinvointiin.

Tästä viikosta muuten, että uskallettiin istua jopa useita minuutteja uimalan kuumimmassa (+40-44°C) altaassa! Kaikki kurssit on nyt alkaneet ja koulu tulee pitämään koko kevään ihan mukavan kiireisenä. Opinnot ovat kyllä hurjan mielenkiintoisia ja kurssit kivoja! Viikon aikana on myös tullut useaan otteeseen todistettua kuinka mukava ja kotoisan pieni kaupunki Reykjavik on. Tuttuihin törmää kaupungilla aina siellä ollessaan vaikka tuttavuuksien määrä ei vielä päätä huimaa.

Voi tätä onnen päivää

Olemme virallisesti Islannissa asuvia kansalaisia! Kaiken ihmettelyn jälkeen saimme tänään viimein kennitalamme, joka on vieläpä pysyväistä laatua. Näin voimme hankkia opiskelijahintaisen bussikortin ensi viikolla, jei. Nyt pystyttiin siis myös ilmoittautumaan kouluun ja maanantaina iltapäivästä pitäisi kaiken koulumaailman olla meille vihdoinkin avoinna. Lisäksi minä sain vihdoinkin päätöksen Suomen sosiaaliturvan soveltamisesta kohdallani ja lisäksi eurooppalaisen terveyskortin suoraan tänne postitettuna. Saatiin myös avattua islantilainen pankkitili, eikä se maksanut mitään. Jatkossa voidaan siis maksaa vuokra ilman suurempia rahansiirtokuluja.

Tiistaina saimme kokea ensimmäistä kertaa islantilaisen myrskyn. Sampolla oli luennot koululla ja koulumatkalla tuuli meinasi viedä miehen mukanaan ihan täysin! Minä pysyttelin visusti sisällä koko päivän, koska välillä taivaalta tuli lunta, välillä rakeita ja välillä taisi tulla vettäkin. Säätiedotuksien mukaan tuulen nopeus oli paikoin jopa 30 m/s!

Keskiviikkona minä pääsin vihdoinkin ensimmäisille luennoille! Kurssiin sisältyy field trip jäätikölle loppukeväästä, jänskää! Kaikki englanninkieliset luennot ovat todella vaihtaripainotteisia, joten paikallisiin tutustuminen on aika vaikeaa. Onneksi saimme illaksi sovittua tapaamisen buddyni Thorsteinnin kanssa. Hän osoittautui oikein supliikiksi mieheksi ja vei meidät heti katsomaan kaverinsa keikkaa yhteen keskustan kuppiloista. Loppuillasta piipahdimme illan Virallisissa vaihtaribileissä, koska olimme mm. kämppiksille niin luvanneet. Bileet osoittautuivat perinteisiksi vaihtarikemuiksi, joista paikallisuus ja islantilainen meininki olivat kaukana. Sovimmekin siis parin saksalaisen kanssa järjestävämme jatkossa omat "anti-ESN"-bileet, jos paikallisella vaihtarijärjestöllä on jatkossa samanlaisia teinihelvettikemuja.

Eilen saimme toteutettua ensimmäisen vierailun läheisimpään maauimalaan, Vesturbæjarlaugiin. Alkuperäinen tarkoitus oli mennä jo tiistaina, mutta myrsky pisti meidät jänistämään. Päätös oli ehkä ihan viisas, sillä nytkin korvat jäätyivät vaikka pakkasta ja tuulta oli yhteensä ehkä -3°C. Harkitsen vakavasti tällaisen, paikallisten suosiman, hatun hankkimista korvien suojelemiseksi jatkossa. Kuumat altaat olivat ihania löllyttelypaikkoja, mutta niiden oikeaoppinen käyttö vaatii vielä vähän harjoittelua. Aiheutimme hupia paikalliselle herralle, joka lokoisasti istuskeli +40-44°C altaassa, yrittämällä hyökätä altaaseen suoraan 30 asteisesta vedestä. Kauhun kiljahduksiahan siinä vain sai aikaan. Ilmeisesti paikalliset ovat jo niin karastuneita, että altaiden käyttö luonnistuu missä tahansa järjestyksessä, mutta turistin on syytä nostaa lämpötilaa aste asteelta.

Pressaakin käytiin äänestämässä, mutta vierailu oli paljon tylsempi kuin mitä odotettiin. Ei saatu pullaa eikä kahvia, vaikka äänet saatiinkin annettua. Eilisiltana käytiin katsomassa oikein suunnitelmallisesti livekeikka keskustassa. Hienoa musiikkia osaavat tehdä nämä islantilaiset! Keikalla oltiin parin norjalaisen, saksalaisen ja slovenialaisen kanssa. Oikein mukavia ihmisiä, jeee.

Odottavan aika on pitkä

Tänään alkoi koulu! Eikun eipäs alkanutkaan... Koska emme ole vieläkään saaneet postissa paikallisia henkilötunnuksiamme, emme ole vieläkään voineet ilmoittautua kouluun, emme ole päässeet koulun sisäisiin järjestelmiin, emme ole voineet ilmoittautua kursseille, emmekä näin ollen saa mistään tietoa kursseistamme. Minulla piti olla tänä aamuna ensimmäinen luentoni, mutta ainoastaan minä ja noin 8 muuta vaihtaria olimme oven takana luennon alkua odottamassa. Lopulta tiedekunnan sihteeri sai jotenkin kaivettua tiedon, että kurssi alkaakin vasta viikon päästä ja todennäköisesti tieto tästä muutoksesta olisi näkynyt koulun intrasta. Muut vaihtarit ymmärsivät kyllä omat ongelmansa, Kanadasta, jenkeistä ja Australiasta kun olivat he, mutta ihmettelivät kovasti, miksei minulla, skandinaavilla, vielä omaa henkilötunnusta ja pääsyä koulun järjestelmiin ole. Ilmeisesti tässä on käynyt niin, että olemme Sampon kanssa epähuomiossa anoneet henkilötunnusta maahanmuuton yhteydessä, kun vaihto-opiskelijat voivat saada tunnuksen vain vaihto-opiskeluansa varten. Onni onnettomuudessa, että vain paikallisilla opiskelijoilla on oikeus opiskelijahintaiseen bussikorttiin, eli kunhan tässä lopulta henkilötunnuksemme saamme, pystymme matkustamaan bussilla halvemmalla kuin muut vaihtarit! (ehkä...) Sampolla kävi koulunkäynnin kanssa parempi tuuri ja luennot alkoivat ihan niinkuin kalenteriin oli merkittykin ja kurssikin vaikutti oikein mukavalta. Kirjoitellaan opinnoista enemmän sitten kun päästään kunnolla vauhtiin uusien kurssien kanssa.

Kauniista pakkaspäivistä ei saatu kovin kauaa nauttia. Viikonloppuna on nähty sadetta niin vetenä, tihkuna, lumena, rakeina kuin jäänäkin. Torstai-iltana käytiin hienolla illallisella OlenOllin matkaseurueen kanssa Seafood Grillissä. Mukana seurueessa oli yksi islantilainen rouvashenkilö, joten saatiin jo hyvin kosketusta paikallisväestöön. Kalamenu oli taivaallinen, mutta verotti pahasti opiskelijan kukkaroa. Nyt ainakin tiedetään mihin viedä porukat syömään.

 Perjantaina oltiin ensimmäistä kertaa liikkeellä Laugavegurilla niin, että kaikki liikkeet olivat auki. Sen verran kivoja puoteja pääkadun varrelta löytyy, että vierailijat valmistautukoot ottamaan mukaan ylisuuria ja kevyitä laukkuja. Keskusta on myös täynnä ihania kahviloita, jotka vieläpä tarjoavat antimiaan melko järjellisin hinnoin. Islantilainen rouvashenkilö vinkkasi meille torstain illallisella, että perjantai-iltana Reykjavikissa juhlistetaan Kahdettatoistayötä, Þrettándinn, joka tarkoittaa joulun ajan loppumista. Otimme mukaamme alakerran Erikin ja suuntasimme läheiselle stadionille. Netin mukaan sieltä piti alkaa suuren soihtukulkueen, jota johdattaa torviorkesteri. No, keulaa piti yksi rumpalipoika ja paikallisilla lapsilla oli tähtisädetikkuja. Kulkue johdatti meidät kuitenkin läpi loskaisten katujen meren rantaan, missä polttonesteen avulla yritettiin saada läpimärkää kokkoa syttymään. Tarjolla oli ilmaista kaakaota ja munkkeja! Illan huipentuma oli ehdottomasti valtava ilotulitus, joka vaikutti tällä kertaa ihan järjestetyltä. Lopulta kokkokin syttyi, ainakin puolittain. Illan havainto: lapset ovat samanlaisia jokapuolella ja tädille tuli vähän ikävä siskojen mukuloita kotipuolessa.

Lauantaina suuntasimme paikallisbussilla lähiulkoilureitille Elliðaárdaluriin. Bussipysäkillä iskimme sujuvasti tarinaa islanniksi vanhan papparaisen kanssa. Plussan puolelle kivunnut lämpötila ja sateet olivat liukastuttaneet ulkoilureitit tappavan liukkaiksi. Metsäpoluilla vielä pystyi tarpomaan sohjossa, mutta kävelyteillä liukastelu oli aivan mahdotonta. Laakson puoliksi jäätyneet vesiputoukset olivat todella kauniita lumen keskellä. Paikka vaatii ehkä vielä uudemman vierailun lumien sulettua.

Eilen teimme tutustumiskierroksen Kolaportið -viikonloppukirppikselle. Kirppissilmä vaatii vielä vähän harjaannuttamista, ennen kuin tuolta mitään onnistuu löytämään, mutta onneksi paikka on ihan vieressä ja auki joka viikonloppu. Maistelimme kirppiskahviossa paikallisherkkua, Pylsuria, eli hodaria kaikilla mausteilla. Simppeliä herkkua, nam nam. Sampo teki mahtavan sillisvarustelöydön! Nyt vaan joutuu aika kauan odottelemaan, että seuraavan kerran mihinkään sillikselle päästään. Illalla katsottiin läksiäislahjaksi saatu Lupaus-dvd. Minun päätöksellä emme enää katso tässä asunnossa sotaelokuvia. Taistelukohtauksen jälkeen pihalta kuuluvat lentokoneiden laskeutumiset ja ilotulitteiden räjähdykset tuntuvat vähän liian autenttisilta.

Luentosekoiluista huolimatta jotain hyvää tässäkin päivässä: saimme ESN Reykjavikin opiskelijakortit ja puhelinliittymät! Liittymien keskinäiset puhelut ja tekstarit ovat ilmaisia ja netin selailukin lähes puoli-ilmaista, joten nyt on ainakin saavutettavuusasiat kunnossa. Uudet puhelinnumerot löytyvät oikesta sivupalkista. Keskiviikkona alkaa viimeinkin tapahtua, kun tiedossa on Meet your buddy-bileet, jonne siis pitäisi ottaa mukaan oma henkilökohtainen tutor eli buddy. Sampolla kävi tuuri arvonnassa ja Sampon buddy on kuvankaunis missityttö (joka onneksi kyllä fabon mukaan seurustelee). Minäkin sain aamulla tiedon, että minun buddyni on joku poika, jonka nimeä en osaa edes lausua. Buddyn myötä toivottavasti moni käytännön asia koululla selkiytyy ja paikat tulevat tutuksi.

Tulevan viikon jännittävin juttu on ehdottomasti suurlähetystössä äänestäminen! Eikä vähiten siksi, että omasta ehdokkaasta ei ole vielä hajuakaan, eikä kukaan tule sitä ääntä täältä Islannista asti ostamaan. Lisäksi odotan innolla kurssien alkamista, englanniksi opiskelu kun on minulle ihan uutta ja outoa ja kurssit vaikuttavat niiiiin mielenkiintoisilta.

Uusi vuosi, uusi tukka, uusi koulu

Raketit jatkaa paukkumista kuudetta päivää ja ne yhdistettynä kaupungin yli laskeutuviin lentokoneisiin saavat välillä miettimään, asummeko rauhallisen ja idyllisen kaupungin sijaan kuitenkin lähi-idän kriisipesäkkeessä. Onneksi kirpeä pikkupakkanen ja jäiset kadut auttavat muistamaan todellisuuden. Asunto on kiva, mitä nyt netti välillä vähän pätkii. Lisäksi eilisiltana käytin kai irtolieden puhdistuksessa vähän liikaa vettä, kun liesi poltti loppuillan sulakkeet koko kämpästä. Yön yli asioita mietittyään liesi toimi tänään taas ihan normaalisti.

Tämä talvi on kuulemma yksi historian kylmimmistä ja runsaslumisimmista Reykjavikissa. Aurauskalustot olivat lomalla Uuden Vuoden yli ja sinä aikana kaikki jalkakäytävät, jotka eivät sula geotermisen lämmön avustuksella, muuttuivat tappavan liukkaaksi kumpareikoksi. Ydinkeskustan kävelykatujen alla kulkee lämminvesijohtoja, jotka pitävät kadut sulana tälläkin säällä. Ihastuttavaa, kun lämmöstä ei tarvitse pihistellä!

Kyseiset kävelykadut ovat tulleet kovin tutuiksi kuluneiden päivien aikana. Erityisesti aattoiltana kolusimme koko keskustan läpi yrittäen löytää edes yhden kuppilan, joka ottaisi meidät lämpimään suojaansa. Kaikki paikat olivat kiinni, eikä väkeä näkynyt missään. Lopulta meille selvisi, että kaikki kansa oli katselemassa televisiosta satiiria kuluneesta vuodesta. Yhdentoista jälkeen väki virtasi televisioiden ääreltä kaduille ja raivokas rakettien räjäyttely alkoi. Olimme lehdestä lukeneet, että isolla kirkolla olisi kovimmat meiningit, joten suuntasimme sinne. Paikallisilla oli mukanaan toinen toistaan näyttävämpiä räjähdelaatikoita ja tulitus saavutti kliimaksinsa puoliltaöin, kun tuntui siltä, että kohta putoaa taivas niskaan. Suomessa lainsäädäntö ei varmasti antaisi edes ammattiräjäyttäjän pitää hallussa sellaisia räjähdemääriä, mitä täällä kadunmiehet räjäyttelevät uuden vuoden ilonaan.

Uuden vuoden päivänä teimme pienen kirkkokierroksen tutustumalla läheiseen katoliseen kirkkoon ja kuuluisaan Hallgrímskirkjaan. Sodan arvet olivat surullisia kirkkomaalla. Maanantaina suuntasimme valtion rekisteröintibyroon hakemaan paikallista sosiaaliturvatunnusta. Meitä palvellut täti oli tosin hieman pihalla ja kehotti meitä poistumaan ilman tunnuksia. Muut vaihtarit ovat kuulemma saaneet omansa välittömästi odotellessa, mutta me odottelemme vieläkin omiamme postin mukana saapuvaksi. Ilman tunnuksia emme pääse mihinkään koulun verkkoihin tai esimerkiksi ilmoittautumaan kursseille.

Eilisaamuna ampaisin opaskirjassa suositeltuun kampaamoon parturoitavaksi. Lopputulos on oikein mainio ja maksoi 5300 ISK. Varmaan suomalaisetkin kampaajat voisivat ottaa vähemmän hintaa asiakkailtaan, jos hoitaisivat yhden pään puolessa tunnissa. Tämä jätti hyvin aikaa kävelyretkelle Seltjarnarnesin majakalle. Valitettavasti satuimme majakkasaarelle juuri nousuveden aikaan, joten emme päässeet itse saarelle. Reitti on kyllä niin nätti, että retken tekee mielellään uudelleenkin. Erityisesti pakkaspäivien auringonpaiste näyttää kauniilta lumisilla vuorenrinteillä, mistä todiste blogin taustakuvana!

Tänä aamuna koululla oli vaihtareille ensimmäinen Orientation meeting, joka kesti reilun tunnin verran ja jätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Teknillinen koulu ei järjestä omaa erillistä tutustumistilaisuutta, joten omien opintojen selvittäminen on omalla vastuulla. Todellinen koulunkäynti alkanee maanantaina. Siihen asti pitäisi vielä keksiä oma-aloitteisesti jotain puuhailtavaa. Omat rajoitteensa asettaa kylmä sää ja lumiset maastot, mutta katsotaan mihin löydetään!