Green Thinking

Svartifoss

Jukan blogipostauksen innoittamana on pakko kirjoittaa vähän  ympäristöasioista. Kauniin luontonsa ja uusiutuvan energiansa ansiosta Islanti mielletään todella ympäristöystävälliseksi ja ympäristön huomioivaksi maaksi. Arkielämää tarkkailessa syntyy sitten täysin toisenlainen mielikuva. Kun sijoitetaan yksinäinen saari keskelle valtamerta ja ripotellaan saarelle saman verran asukkaita kuin Tampereen seutukunnassa, on piittaamattomuus ja luonnonvarojen tuhlailu jo luonteeseen sisäänrakennettuna.

Tässä muutamia lukuja, joita täällä ollessa on tullut vastaan: saarella on asukkaita 318 000 ja autoja 237 000. Kestävän kehityksen mukaisesti henkilön hiilijalanjälki saisi olla korkeintaan 2,1 hehtaaria, Islannissa se on keskimäärin 12,7 ja verrokkina USAssa 9,42 hehtaaria. Ei mainita tässä vaiheessa Suomen vastaavia lukuja, koska me ollaan melkein yhtä pahoja kuin islantilaiset...

Näppärä kauppakassi

Islantilaisella on ISO auto. Maaseudulla asuville ihmisille tämä suotakoon jo ihan selviytymissyistä, sillä joet tulvivat, lunta tulee yllättäen ja äkkiä ja tiestö on paikoin huono. Mutta mihin näitä monsterimaastureita täällä kaupungissa tarvitsee!? Paikallinen liikennekulttuuri on todella agressiivista ja isomman oikeudella voi kevyesti jyrätä tilanteessa kuin tilanteessa. Kaupungin sisääntuloväylät voittavat massiivisuudellaan Helsingin vastaavat 6-0. Koska autot ovat isoja, väylien on oltava leveitä. Koska kaikki haluavat kaupunkiin ja kaupungista pois samoihin aikoihin, on kaistoja oltava paljon. (asiaan liittymättömiä huomioita: Liikennesuunnittelun taso ei ole järin korkea: Liittymäratkaisut ovat todella monimutkaisia ja paljon tilaa vieviä. Kiertoliittymiä tänne on tyrkätty joka kohtaan, mutta paikalliset eivät osaa ajaa niissä oikein.)

Reykjavikin sisääntuloväylä etelästä (5 kaistaa/suunta)

Eräs islantilainen oli todennut uudesta karkkikaupasta, ettei se tulee kauaa pystyssä pysymään. Jos nimittäin jollain liikkeellä ei ole omaa parkkipaikkaa, se tulee ajautumaan konkurssiin alta aikayksikön. Missään en ole nähnyt niin suuria parkkipaikkoja kuin yliopistollamme. Autoista päätellen jokainen opiskelija saapuu kouluun yksin omalla autollaan. Suuren autojen käytön voisi tietysti selittää sillä, että maa on asukasmäärään nähden iso ja välimatkat ovat pitkiä. Mutta kun yli 2/3 maan asukkaista asuu pääkaupunkiseudulla, lähtee tuoltakin väitteeltä vähän pohja pois. Maan ympäri rakennettu valtatie on lähinnä pantu pystyyn turismin takia. Teillä näkyy lähinnä polttoaine- ja elintarvikekuljetuksia. Suuri osa liikenteestä tuntuu liikkuvan lähinnä siivillä tai potkurilla.

Pyöräilyä varten Reykjavikiin on rakennettu pari pyöräväylää, mutta näitä lukuunottamatta jalkakäytävät ovat kapeita, rotvallit korkeita ja autoliikenne liian hurjaa autotiellä ajettavaksi. Vaikka asukastiheys pääkaupunkiseudulla onkin suhteellisen suuri, julkinen liikenne kulkee todella harvalla vuorovälillä ja on suhteellisen kallistakin. Linja-autot tuntuvat olevan vain koululaisten, juoppojen ja liikuntarajoitteisten kulkupeli.

Islantilaiset eivät jostain syystä osaa rakentaa taloja. Tuntuu että joka ikinen talo kärsii jonkintyyppisestä kosteusvauriosta ja home tuntuu olevan yleisesti tunnettu, mutta ei mitenkään hoidettu, ongelma. Ilmeisesti joku on jossain kohti ajatellut, että koska ulkona sataa ja tuulee paljon, on ulkopuolinen sade ja tuuli pidettävä mahdollisimman tiiviisti ulkona. Tämä tarkoittaa toisaalta myös sitä, että kaikki sisäpuolinen kosteus pysyy sitten sisällä. Vaikka lämpöä on kuinka paljon, ei mikään tila kuiva, jos kosteus ei pääse tuulettumaan mitään kautta. Omassa kämpässämme kylpyhuoneen tuuletuksesta huolehtii pölyn ja lian vuoraama 10 cm hyrrä katossa. Siellä se hurisee (sähköllä), aivan kuin kovempi ääni olisi tae kovemmasta kuivatustehosta. Muutaman viikon jälkeen opimme jättämään AINA vessan oven ja vähitään yhden ikkunan auki kotoa lähtiessä. Kaduilla kulkiessa voi tarkkailla asuntoja: kaikissa on vähintään yksi ikkuna aina auki, säällä kuin säällä.

Lämminvesiputkistoja kävelykadulla

Tilojen lämmityshän kun on sinällään täysin ilmaista. Hiillostimme Geotermisen energian kurssilla opettajaamme paikallisten energiantuhlauksesta. "Why not!?" huudahti opettajamme. Suurimmassa osassa maata lämpö tulee geotermisten sähkövoimaloiden jätevedestä, joka johdetaan lämmitysverkkoon. Asuntojen lämpöpattereista vesi johdetaan katujen sulatusputkistoihin ja siitä sitten viemäriin. Toisaalta tämä ei selitä sitä, miksi valoja ei koskaan sammuteta tai miksi auto pidetään aina käynnissä. Sähköhän täällä tuotetaan geotermisen lämmön lisäksi massiivisilla vesivoimaloilla, jotka käyvät jäätiköiden sulamisvedellä. Näitä voimaloita varten jokia padotaan haavoittaen jokiympäristöjen ja rannikkoalueiden ekosysteemiä patoamalla myös jäätikköveden kuljettamat ravinnerikkaat sedimentit patoaltaisiin. Geotermiset sähkölaitokset taas aiheuttavat pienoismaanjäristyksiä ja haittoja joista kaikkia ei vielä edes tunneta. Sähköyhtiöillä on hillitön halu rakentaa uusia vesivoimaloita ja geotermisiä sähkövoimaloita, vaikkei kaikelle energialle edes ole osoittaa suoranaista käyttötarkoitusta. Tällä hetkellä 60% Islannin viennistä on alumiinia. Alumiiniyhtiöt eivät vain ole Islantilaisia. Poliittisella päätöksenteolla on siis annettu ulkomaisille yhtiöille lupa raiskata luonto dollarinkuvat silmissä.

Stykkisholmur

Ja sitten niistä viemäreistä. Koska Atlantti on suuri, ei näin pieni ihmismäärä varmastikaan pysty kaikkia sen vesiä saastuttamaan..? Siispä kaikki jätevesi johdetaan kevyen välppäyksen jälkeen suoraan valtamereen. Tämänkin tiedon jälkeen olen käyttänyt aamusuihkussa saippuaa, vaikka se kuinka pahalta ajatukselta tuntuukin...Liukkaudentorjuntana käytetään jopa kaupungin kaduilla suolaa, joka sekin johtuu sitten suoraan viemäreiden kautta Atlanttiin.

Kuten jo aiemmin kirjoitimme pullonpalautuksesta, kierrättäminen on tehty melko vaikeaksi. Useimmiten suuremmat roskat jätetään muiden korjattavaksi kadunvarsille ja parkkipaikoille. Reykjavikista löytyy muutama kolossaalinen kierrätyskeskus, johon jätteensä ja kierrätettävät pullot ja purnukkansa voi rahdata. Nämä kierrätyslaitoksetkin on suunniteltu lähinnä niille, joilla on oma auto, jolla jätealueelle karauttaa.

Yliopistolla vihreys on todella pop ja in: järjestetään pyöräilynedistämisviikkoja ja muita vihreitä viikkoja ja jätteet lajitellaan ruokalassa oikein viimeisen päälle. Mutta sitten yliopistolta karautetaan kotiin sillä 4x4 maasturilla ja jätetään auto tyhjäkäynnille sen ajaksi kun haetaan pylsa kioskilta.

Reykjavikin kolossaaliset liikennejärjestelyt ylhäältäpäin katsottuna

Matka aurinkoiseen ja sumuiseen etelään

Islanti on äärimmäisyyksien maa: autot ovat isoja, nopeudet kovia, ostoskeskukset suuria. Hyvä sää on parhaimmista parhain auringonpaisteineen ja huono sää on karmeista kamalin tuulineen, sateineen ja sumuineen.

Haimme tällä kertaa auton jo perjantaina iltapäivällä, joten kerrankin aikaa jäi keskustassa pörräilemiseen aitoon islantilaiseen tapaan. Rajoitusten mukaisessa vauhdissa on todella vaikea pysytellä, kun paikalliset pyrkivät ihan väkisin ainakin yli 30 km/h ylinopeuksiin. Autoilimme Islannin suurimpaan ostoskeskukseen Smáralindiin Reykjavíkin naapurikaupunki Kopavoguriin. Ostarilla oli kokonaan oma parkkikselle johtava liittymä ylös motarilta. Sisältä löytyi 5 salin elokuvateatteri, huvipuisto ja kaikki mahdolliset vaateliikkeet. Rahaa ei saatu juuri kulutettua, sillä vaikka ostoskeskus mainosti olevansa auki yhdeksään asti, kaikki putiikit sulkeutuivat jo seitsemältä, jolloin me vasta mussuttelimme ribsejä TGI Fridaysillä.

Herääminen aamuisella on helpottunut huomattavasti, kun aurinko nousee nyt jo seitsemältä aamulla. Mikä olisikaan mukavampaa kuin herätä siihen, kun auringon ensi säteet kurkistelevat kattoikkunasta suoraan vuoteeseen. Launtaiaamuna jo klo 8:30 ihastelimme auringonnousua tienpäältä ja hämmästelimme lämpömittarissa nousevaa lukemaa. Purot solisivat joka puolella sulamisvesien täyttämänä.

  

Ajo Islannin kaakkoiskulmalle on pitkä. Ensimmäisellä kahvipysähdyksellä Selfossissa pysäytimme suomalaisen retkikunnan, joka ylittää kahdessa  viikossa hiihtämällä Vatnajökullin. Yksi seurueen miehistä on Sampon lukiokaveri ja otti Sampoon yhteyttä hieman ennen heidän saapumistaan Islantiin. Osasimme siis odottaa, että he saattavat olla tien päällä samana aamuna kuin me. Tutkimme siis ohitettavia jäätikkömaastureita erityisellä huolellisuudella ja sieltähän se Suomen lippu löytyi yhden jeepin katolta telttapussista. Olihan se melko absurdia, että pojat eivät ole nähneet 6 vuoteen, ja sitten törmätään aamukahvien merkeissä Islannissa Selfossin kylän N1 -huoltoasemalla. Nyt siis pidetään peukkuja, että seurue selviytyy kunnialla kunnianhimoisesta seikkailustaan. Jos joukkion edesottamukset kiinnostavat enemmälti, heidän bloginsa löytyy täältä.

Pian Selfossin jälkeen sää koki totaalisen muutoksen. Kallioilta noruvat pienet vesiputoukset kääntyivät vesinousuiksi ja sää oli muutenkin tuhnuinen. Vuorilta Víkiin laskeuduttaessa näimme valtavat aallot mereltä ja päätimme pysähtyä tarkastamaan tilanteen. Víkissä kaytiin viimeksi tammikuussa ja nyt maisemat olivat hieman erilaiset. Tuuli lennätti rannan mustat hiekat (ja melkein meidätkin) mukanaan ja meri räyhysi kuin viimeistä päivää. Kovin lähelle rantaviivaa ei tällä kertaa uskaltanut villin merenkäynnin takia.

Tästä alkoikin sitten aivan uusien maastojen kokeminen. Ensimmäisenä ylitettäväksi tuli Mýrdalssandur, joka on Mýrdalsjökullin sulamisvesien aiheuttama laaja suistoalue. Tasaisin väliajoin Mýrdalsjökullin alta purkautuvat Jökulhlaupit huuhtelevat alas tämän suiston reunaa pitkin tuhoten kaiken tieltään ja nytkin saimme hämmästellä sillan kappaleita, jotka odottivat vielä siivousta viime heinäkuussa tapahtuneen tulvan jäljiltä. 20 km hiekkatyhjyyden jälkeen siirryttiin laavakenttien tyhjyyteen. Silmänkantamattomiin näkyi vain paksua vihreää sammalta hassuina mökkylöinä peittäen mustan laavan. Lounas nautittiin Kirkjubaejarklausturin kylässä huoltoasemalla ja jatkettiin tyhjyyden läpi taivaltamista. Maisema jatkui loputtomana laavakenttänä ja vaihtui Vatnajökullia lähestyttäessä jälleen sedimenttien tasoittamaksi suistoalueeksi, Skeidarársanduriksi. 

Koska tiet ovat tasaisia ja pitkiä suoria, näimme jo kaukaa jonkin punaisen lähestyvän meitä. Koska mittakaavaa on todella vaikea hahmottaa, oletimme sen olevan toinen auto, mutta se lähestyikin tien sivussa. Harmittaa, ettemme naurultamme kerenneet ottaa valokuvaa tuulen mukana vinhasti pyörivästä laivan lepuuttajasta. Ties kuinka kaukaa se oli taittanut matkaansa. Siinä sitten mietimme, mitkä olisivat olleet todennäköisyydet, jos se olisi törmännyt autoomme keskellä tyhjyyttä, jossa kulkee lepuuttajia ehkä kerran vuodessa ja autoja muutama päivässä..

Ilma kirkastui totaalisesti ja edessämme alkoivat siintää Vatnajökullia rajoittavat lumihuippuiset vuoret sekä vuorien väleistä pursuavat jäätiköt. Täydellisessä auringonpaisteessa hämmästelimme ensin muistomerkiksi pystytettyjä sillan kappaleita, jonka jälkeen siirryimme Skaftafellin luonnonpuistoon. Aurinko lämmitti niin lämpimästi, että hetkeksi unohtui, että olemme Islannissa. 

Kävelimme 1,4 km polun Svarifossin putoukselle lumihuippuisten vuorien vartioidessa matkan tekoamme oikealla puolella ja joen solistessa kivikoiden välissä toisella puolellamme. Maisema muistutti toisaalta todella paljon suomalaista tunturipuroa kirkkaine vesineen, kunnes saavuimme itse putoukselle, joka on kaivanut uomansa mustien basalttipylväiden keskelle. Pieni sateenkaari putouksen alla teki paikasta aivan satumaisen.

Kauniista auringonpaisteesta ei kuitenkaan saatu nauttia loputtomiin. Saapuessamme seuraavaan pysähdyspaikkaan jäätikkölaguuni Jökulsárlónille tiheä sumu ja sadepilvi muuttivat ympäristön taas tasaisen harmaaksi. Laguuni on syntynyt 20-luvulla Breiðamerkurjökullin perääntyessä ja jättäessä jälkeensä syvän järven, joka kerää jäätiköiltä irtoavat jäävuoret ja sulattelee niitä hetkisen, ennenkuin ne suuntaavat sillan ali merelle. Paikalla on kuvattu kohtauksia pariinkin eri James Bond elokuvaan sen omalaatuisen ulkonäkönsä vuoksi. Aurinkoisella säällä jäätikötkin näkyisivät, mutta me saimme tyytyä vain ihmettelemään rantaa lähimpiä sinisiä möhkäleitä. 

Merelle johtavassa kanavassa leikitteli lukuisia hylkeitä ja meren puoleiselle mustalle hiekkarannalle oli ajautunut pienempiä jääpalasia. Hylkeet vaikuttivat olevan vähintään yhtä kiinnostuneita meistä kuin me niistä. Erityisen surullinen oli yksi tapaus, jonka ensimmäisenä onnistuin samaan kunnolla kuviin: raukkaparalla oli kamala paise tai kasvain toisen silmän kohdalla. Muut kaverit olivat iloisemman oloisia ja ne kiisivät nousuvesiaaltojen harjalla hurjaa vauhtia kanavaa pitkin.
    

 Sateessa ja tuulessa täysin kastuneina oli hyvä suunnata KIAn kokka kohti Höfiä ja yöpaikkaa. Mökkien omistajakin totesi, että tänään onkin aika tuulinen päivä, kun mökkimme hädin tuskin pysyi paikallaan.

Aamulla herätessämme tuntui aivan siltä, kuin mökkimme olisi lennähtänyt yön myrskyn mukana pilviin: niin sumuista ja rauhallista ulkona oli koko yön jatkuneen myrskyämisen jälkeen. Sankka sumu oli laskeutunut koko Islannin ylle ja me aloitimme pitkän taivalluksen maitopullossa ajellen. Pitkien yksikaistaisten siltojen ylittäminen oli sykettä nostattavaa, kun sillan toista päätä ja mahdollista vastaantulijaa ei nähnyt. Onneksi ruuhkaakaan ei liiemmin ollut, kun starttimme oli niin aikainen. Islannissa ei siirrytä kesäaikaan, mutta Hannen puhelin norjalaisesta tottumuksesta oli näin kuitenkin tehnyt herttäen meidät ystävällisesti aamu seitsemältä. Ennen Víkiä olimme nähneet 7 autoa liikenteessä 2 tunnin ajon aikana.

Seljalandsfossin kohdalla pidimme pitemmän tauon ja kävimme kulkemassa vesiputouksen takaisen polun, joka viimeksi oli tiukasti jäässä. Vesimäärä putouksessakin oli roimasti tukevampi lämpimien ja sateisien päivien vesimäärien ansiosta. Melko märkää puuhaa kuitenkin on tuo vesiputouksien hämmästeleminen, kun suurin osa vedestä tuntuu lennähtävän minne sattuu ja vain pieni osuus putoaa altaaseen asti.

Matkan pelottavin osuus oli kuitenkin vielä edessä päin, sillä Reykjavikia ympäröivät vuoret olivat totaalisesti pilvessä, eikä eteensä nähnyt 50 metriä enempää. Ohi suihkivista paikallisista huolimatta päästiin hengissä perille ja noutamaan minulle villapaitaa, loppapeysaa. Se on ihana ja juuri oivallinen asuste aurinkoisiin kevätpäiviin. Testiajo tehtiin jätskien merkeissä meren rannassa.

Haikein mielin totesimme, että tämä saattoi olla viimeinen reissu Anjan, Hannen ja Jukan kanssa, sillä kaikille on tulossa niin monia vieraita matkakumppaneiksi, ettei rahat riitä enää vaihtarimatkailuun. Jännityksellä vielä odotamme, millaisella kokoonpanolla suoritetaan toukokuun saarenympäriajo. Nyt on vuorossa viikko tiukkaa opiskelua ja lämpimiä säitä, ja ensi lauantaina minä suuntaan opintomatkalle tulivuorikurssilaisten kanssa.

Löytöjä

Emppu tähtäilee Sneafellsnesille

Ollaan vietetty taas viikonloppua Reykjavikissa, ja nämä tällaiset viikonloput tuntuvat käyvän vähän kalliiksi..

Säätilat on poukkoilleet nyt parin viimeisen viikon ajan. Joka toinen päivä on kevät ja joka toinen päivä talvi. Kevätpäivät ovat hirvittävän aurinkoisia, lämpimiä, lumettomia ja kauniita ja talvipäivinä tulee lunta taivaan täydeltä, tuulee ja on hyytävän kylmä. Parhaimmillaan vuodenaika vaihtuu päivän aikana 7 kertaa, mikä tietysti aiheuttaa vaikeuksia esimerkiksi pukeutumisessa.   

        

Uusi tukka :)

Hassut kivet kadulla

           

Maanantai oli elokuvapäivä ja tiistaina minä kävin parturoitavana. Torstaina oli mielettömän kaunis aurinkoinen päivä, joten lähdimme koulun jälkeen iltapäiväkävelylle meren rantaan. Rannassa jokin oli levittänyt aallonmurtajan pitkin poikin kävelytietä. Hetken ilmansuuntia ja rantaviivaa punnittuamme totesimme, että ilmeisesti jokin viime viikkojen myrskyistä oli heittänyt roskan ja kivet mereltä rannalle. Seltjarnarnesin kirkkoon ei päässyt sisälle, mutta mäen päältä näki hienosti kaupungin yli (eka kuva).

Perjantaina istuskeltiin erinäisissä kuppiloissa ja käytiin kanadalaisen Andrewn synttäreillä. Synttäreiltä lähtiessä nähtiin revontulia! 

    

Perlanin huipulla tuulee..

Eilen oli taas aivan mahtavan aurinkoinen päivä, joten vietimme sen turisteeraten. Kävelimme ensin Perlanille hämmästelemään maisemia aurinkoisen Reykjavikin yli vähän eri suunnasta kuin torstaina. Perlan on 6 vesisäiliön päälle 90-luvun alussa kyhätty rakennelma, joka massiivisuudellaan ja värivaloineen muistuttaa lähinnä Reykjavikin ylle laskeutuvaa avaruusalusta, kaupungin korkeimmalla kohdalla kaupungin ainoan metsän keskellä. Sisustukseltaan paikka tuntuu täydelliseltä ruotsinlaivasimulaattorilta. Neljännen kerroksen kahvilasta on kyllä nätit maisemat kaupungin ylle. Näköalatasanteelta on hienot maisemat, jos uskaltaa tuulen armoille. Sääennuste väitti eilen, että tuulta oli 0 m/s, mutta silti maisemia katsellessa piti pitää hatusta tiukasti kiinni.

    

Perlanin keinotekoisten luonnonihmeiden luota matkamme jatkui Reykjavikin ainokaiselle biitsille. Tämäkin on keinotekoisuudessaan naurettava: vaalea hiekka on kuskattu Marokosta ja aukioloaikoina biitsille pumpataan lämmintä vettä aidon etelän tunnelman luomiseksi. Tässä kohti on hyvä muistuttaa, että elokuun päiväkeskilämpötila Reykjavikissa on 13,3 celciusastetta. Teimme lisäksi teollisuusvakoilua Reykjavikin yliopistossa. Tämä on selkeästi uudempi yliopisto ja kuulemma esimerkiksi opetusmetodeiltaan vähän raikkaampi kuin oma Islannin yliopistomme.

Kaupunkikierros päättyi shoppailutuokioon Kringlanissa, joka on kaupungin suurin ostoskeskus. Sampo löysi kivat nahkaiset kevättennarit ja Hagkaupin karkkihyllyltä ostettiin -50% lauantainammit. Illalla pelattiin parit kierrokset skip-bota tässä meidän tykönä.

Kolaportið

Mutta tänään! Reykjavik-sunnuntaihin (tai vaihtoehtoisesti lauantaihin) kuuluu kierros naapurin viikonloppukirppiksellä, Kolaportiðilla. Siellä on toki myynnissä paljon kaikkea kuppaista, mutta islantilaisia villapaitoja sieltä löytää huokeammin kuin keskustan turistiputiikeista. Ostomukavuutta lisää myös se, että sieltä paidan voi ostaa suoraan sen neuloneelta tädiltä. Minulle paidan löytäminen on ollut jostain syystä todella haastavaa, eikä täysin mieluista ole sattunut kohdalle. Tällä kertaa päästiin paidan pituudessa ja mallissa jo niin lähelle, että täti lupasi tehdä minulle pyytämäni muokkaukset ensi viikonlopuksi! 

Uusi loppapeysa :)

Sampo taasen oli jo päättänyt, ettei tuollaiseen villapaitaan ole mitään järkeä uhrata sataa euroa. Vannomatta paras: tänään yhden tädin pöydältä löytyi täydellisesti istuva ja kivan värinen hupparimallinen neule, joten mukaanhan sen oli lähdettävä. Villapaitojen löytymistä juhlistettiin vohvelikahvien merkeissä.

Sunnuntain rahantuhlaus ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän. Laugavegurille, pääostoskadulle, oli tällä viikolla avattu uusi design-liike, josta löydettiin meidän uuteen kotiin pöllönaulakko! Nyt enää puuttuu se uusi koti... Lisäksi minä bongasin yhdestä vintage-putiikista mekon kesän juhliin! Nyt olisi siis syytä edes jonkun serkuista saada kirjoitukset kunnialla läpi, että minä saan laittaa uuden mekon päälle..

Eläviä kuvia islantilaiseen tapaan

Maanantaina ystävämme Anja houkutteli meidät elokuviin! Keskustassa näytettiin englanninkielisillä tekstityksillä uutta, paljon kehuttua islantilaista rikosdraamaa Svartur á leik, Black's game englannistettuna. Keskustan leffateatteri on ilmeisesti osa isompaa puljua, mutta silti tunnelma teatterin aulaan astuttaessa huokui persoonallisuutta. Liput olivat opiskelijoille varsin huokeat, 7,20 euroa kipale, ja myös leffapopparit olivat suht järkevän hintaiset. Leffateatterista sai myös ostaa olutta ja viiniä! Uuden uutukaista leffaa esitettiin isoimmassa salissa, jossa oli kolmisensataa paikkaa. Katsojia oli paikkoihin nähden noin kymmenes, joten valinnanvaraa parhaasta istumapaikasta jäi!

Elokuva oli rikoselokuvaksi yllättävän hyvä. Reportterimme eivät yleensä nauti (ainakaan suomalaisista) rikoselokuvista, mutta tämä oli kaikessa raakuudessaankin varsin viihdyttävä. Elokuva kuvaa -90 lopun Reykjavikin huumeskeneä. Parasta tietysti oli bongata elokuvasta tuttuja paikkoja ja ilmiöitä (kuten välipalahodarin syönti autossa). 

Pahin tunnelmanrikkoja oli elokuvan puolivälissä pidettävä pissatauko! Tämä on tietysti lähinnä kikka lisätä popparien ja oluen myyntiä, mutta ikävästi se latisti leffatunnelmaa. Toisaalta, kun ajattelee asian valoisaa puolta, siinä jäi hyvä hetki tasata hengitystä, varmistaa ymmärtävänsä oikein elokuvan juonen ja ehkä hieman spekuloida lopun käänteitä.

Finnkinolle jäisi opittavaa tämän Bio Paradisin keinuvista leffapenkeistä  ja ruhtinaallisesta jalkatilasta. Salista poistuttaessa kaikkia tuntui vähän pelottavan Reykjavikin pimeillä kujilla kulkeminen ja Anja väitti kivenkovaa törmänneensä eilen kadulla leffan pahimpaan ilkimykseen. Ja leffassa ryövätty pankki on kuulemma aivan tässä meidän naapurissa. Ohhoh.

Tuulisella savujen niemellä

Islannissa asuminen ja geologian opiskeleminen on siitä hauskaa, että jokaikisellä luennolla opettajat patistavat lähiseuduille luonnonihmeitä ihmettelemään. Nyt lauantaina vuorossa oli lähiniemimaa Reykjanes (savuniemi), jonka valloitusta olin kauan odottanut. Valitettavasti emme ottaneet aamun sääennusteesta onkeemme, vaan lähdimme vuokrapakulla matkaan toivorikkaana.

Silta ei kestänyt turistien painoa...

Nätin väristä geotermistä aluetta

Minun toiveissa oli lähemmin tutustua Reykjanesin vulkaanisiin ihmeisiin, mutta koska sää oli niin hirveä, ei pitempiä vaelluksia voinut kuvitellakaan tekevänsä. Siispä kävimme hirveässä tuulessa ja tihkussa pällistelemässä vain muutamaa majakkaa, isoja aaltoja ja yhtä geotermistä pöhinäkenttää. Reissu oli ohi nopeasti ja vuokrarahoille ei ehkä saatu ihan täyttä vastinetta. Vastaavanlainen kierros pitää kuitenkin tehdä vielä toisen kerran ja koittaa anella luontoäidiltä vähän paremmat säät. 

Kaikki tahtoo jätskiä!!!

Suklaakastiketta ja mansikoita

Reykjavikiin palauttuamme kävimme varmaan Reykjavikin suosituimmassa jätskimestassa syöpöttelemässä pehmikset. Väkeä oli jonossa pihalle asti.

Sunnuntai-aamuna todettiin, ettei kotona ole mitään aamupalaa, joten oli pakko mennä keskustaan Cafe Parisiin brunssille. Perinteinen Reykjavik-sunnuntai sisälsi myös viikonloppukirppiksellä käynnin, epätoivoisen tuloksettoman villapaidan metsästyksen, keskustan putiikkien kiertelyä sekä iltapäiväkahvit Laundromatissa.

   

Tämänkertaisessa videossa höyryjä geotermiseltä alueelta. Höyryjen horisontaalisesta kulkusuunnasta voi päätellä jotain päivän tuulisuudesta...

Suuri Burgerivertailu

Jatkaakseni vielä vähän lisää islantilaisten herkutteluista, ei sovi unohtaa heidän ja meidän mieltymystä burgereihin. Ennen tänne tuloa luin netistä, ettei Islannissa ole ainoatakaan McDonaldsia ja tämä oli todella yllättävää. Nyt saarta paremmin tuntiessa tämä ei ole mikään yllätys. Islantilaiset tykkäävät nimittäin tehdä burgerinsa itse ensiluokkaisista kotimaisista raaka-aineista. Koko maasta löytyy vain paikallisia hampurilaisketjuja ja tietysti, Islantilaiseen tapaan, kaikki mainostavat olevansa maan parasta, best i heimi.

Bullan

Sampo Bullanissa

Kovasti paikallisten ylistämä on aivan naapurissamme kököttävä piskuinen Bullan. Se on pieni ja pyöreä, siellä on värikkäät ikkunat ja ihana 60-lukulainen sisustus. Suuri osa paikan kuuluisuudesta tulee varmasti pelkästään sisustuksesta ja paikan habituksesta. Itse purilainen on hyvin perus juustohamppari ilman krumeluureja. Poika tiskillä ylisti heidän omaa ranukastikettansa, mutta se maistui lähinnä siltä kuin sulaan voihin olisi sekoitettu jotain mausteita, ei hyvä. 1390 kr!

Vitabar

Vitabar on hampurilaispaikka suoraan 60-luvulta aivan Hallgrimskirkjanin nurkilla. Opaskirjamme kertoi paikan olevan suosittu paikallisten kirjailijoiden ja muiden taiteilijoiden keskuudessa, mutta me näimme vain pulskia nuoria aikuisia. Sisustus oli todella autenttinen, samoin kuin tiskin takana talsiva harmaantunut nainen. Hyvät purilaiset hän kuitenkin meille pyöräytti! Burgeri sisälsi jopa vihanneksia, vaikkei paikan tunnelmasta olisi voinut uskoa. Ranut oli kivat maalaisperunatyyppiset ja niiden kanssa tarjoiltiin hyvää cocktailsosua. 850 kr!

Laundromat

Laundromat on aivan kaupungin keskustassa ja mainostaa valmistavansa kylän parhaat burgerit. He myös mainostavat tykkäävänsä lapsista ja tisseistä, joten ole hyvä ja imetä! Meillä on alennuskortti Laundromatiin, joten paikassa tulee käytyä enemmänkin kahvittelemassa, sillä paikka on tunnelmaltaan erittäin viihtyisä ja kaikki syötävät (ja juotavat) oikein herkullisia. Purilainen oli hyvä monipuolisine täytteineen ja ranut tarjoiltiin hyvän dippikastikkeen kanssa. 1890 kr!

American style

Tämä jointti oli suuri pettymys. BBQ-burgeri oli ihan perushyvä, mutta Sampon burgerin sisältämä kana maistui siltä kuin jokin olisi kuollut lautaselle. Ruokahalu ainakin. Mutta tänne ei varmaankaan mennä toiste, kun parempaakin on tarjolla. 1800 kr!

Grillhúsið

Tähän mennessä burgerivertailussa nousee kuitenkin ykköseksi Grillhúsið, joka löytyy aivan kotinurkilta ja lisäksi ostoskeskus Kringlanista. Tämän burgerin ylivertaisuus syntyy sen sipulitäytteestä ja hyvistä kastikkeista. Todella mehevä kokonaisuus. Oikeassa Grillhúsiðissa ranut ovat maalaisperunamalliset kun taas Kringlanin pikaruokaversiossa aivan tavalliset. Maalaisranut on tietysti herkummat. 2500 kr / 2 ateriaa!

Möröt nousee koloistaan

Tänä viikonloppuna tuli vihdoinkin koettua ensimmäistä kertaa ihan oikeasti Reykjavikin yöelämä. Tehtävä vaatii pitkällistä valmistautumista ja esimerkiksi tukevat päiväunet iltapäivästä. Täkäläiset kun tykkäävät siirtyä kaduille vasta pitkälti keskiyön jälkeen.

Reykjavikin yöelämä on kuin mestaruuskilpailu outoudesta. Baareissa soitettava musiikki vastaa täysin DJ:n omituista ulkomuotoa oransseista viiksistä ja kukkaprinttipaidasta lähtien. Pääkadulla ei ole näkynyt koskaan päiväsaikaan niin suurta väenpaljoutta kuin lauantaiyön pikkutunteina. Yön kulkijat ovat pukeutuneet parhaimpiinsa: naisten mekon keskipituus on vähemmän kuin koron korkeus. Miehillä pikkutakki on vähintä, parhaimmillaan päälle on puettu kanarian keltainen puku ja kiiltonahkakengät. Musiikin mukana hytkyessä rytmi kannattaa unohtaa ja seurata vain vartalon luonnollista eläimellistä liikehdintää. Yhdistä kaikki tämä ja totea, että haluat lähteä mieluummin kotiin nukkumaan...

Sunnuntaina ikävät yön muistot unohtuivat ihanaisessa auringonpaisteessa ja jätskipaikassa. Jätkiannoksen sai rakentaa itse: valittavana oli noin 10 erimakuista pehmistä, kymmeniä karkkivaihtoehtoja, tuoreita hedelmiä ja kuumia ja kylmiä kastikkeita. Koko komeus maksettiin painon mukaan. Tästä tulee kyllä vakkarikohde.
   

Iltapäiväkävely jatkui merenrantaa pitkin merimuseolle, jossa nautittiin kevään ensimmäiset terassikahvit auringonpaisteessa. Heti kun kuppi saatiin kumottua, piti kiiruhtaa mereltä nousevan lumikuuron alta kotiin. Kotona tilannetta 10 minuuttia ihmeteltyämme aurinko palasi takaisin taivaalle ja tekisi mieli palata takaisin pihalle. Ihanaa <3 Illalla on vielä luvassa sunnuntai-illallinen ystävien seurassa. Reykjavik-viikonloppu on parhautta!

Nammia nammia

Tänään meillä oli kevät :)

Kun aletaan puhua islantilaisten todellisista ruokailutottumuksista (perinneruuat lukuunottamatta), olemme tulleet täysin oikeaan maahan! Täkäläiset nimittäin tykkäävät herkutella. Olemme jo aiemmin kirjoittaneet pylsasta, eli hodareista ja ne on kyllä aivan ehdotonta herkkua ja sopivat päivän jokaisen hetkeen, aamiaiseksi, välipalaksi, lounaaksi iltapalaksi...Tässä muutama muu suosikki:

Lauantain karkkipäivä

Lauantaisin kaikissa ruokakaupoissa irtokarkit, nammi,  myydään -50% alennuksella! Huimaa! Tänään 300g karkkipussi maksoi 2,4 euroa, ei paha.

Jäätelö

Nammii... ja mies maksaa!

Jäätelökioskeja on tuhkatiheään ja ne ovat ahkeralla käytöllä. Tiskiltä myydään pehmisjäätelöä, jonka saa kuppiin tai vohveliin. Jätskin saa tuunattua mielihaluista riippuen kuumalla tai kylmällä kastikkeella ja erilaisilla strösseleillä ja karkkimuruilla. Parhaista paikoista saa jopa hedelmiä tai  mansikoita jätskin kylkeen. Paikalliset ovat näihin jätskeihin ihan hulluna.

Skonsur ja kleinur

Skonsur on vähän niinkuin makea pannukakku, joka useimmiten täytetään suolaisilla leivänpäällisillä voileiväksi. Makean ja suolaisen yhdistelmä on aivan mahtava ja yliopistolta näitä leipiä saa naurettavan halpaan hintaan! Kleina taasen on kuin suomalaisesta munkkitaikinasta pyöräytetty solmu, mutta ilman äkkimakeaa sokeripäällystä.

Ja koska kaikkialta saa niin kohtuuhintaisia herkkuja, ei itse kannata leivontapuuhiin ryhtyä. Leivontatarpeita on kaupoissa myynnissä vähänlaiseen ja niidenkin laatu poikkeaa normaalista. Kaikki mitä on yritetty leipoa täällä, on mennyt jotenkin mytinäksi kohotusaineiden ja mausteiden oudon koostumuksen takia. Siispä jatkamme edelleenkin vain kahvilapalveluiden suurkuluttamista!

Reykjavik from up above!