Yölliset järistykset

Alkuviikko on mennyt tiukasti nenä kiinni koulukirjoissa ja hieman edellistä reissua muistellessa. Vieläkin hymyilyttää kun miettii mitä kaikkea tulikaan taas koettua muutaman päivän aikana. (kts. hyttynen pakkasessa). Islanti on kuitenkin siitä hieno maa, että seikkailut ja erilaisten asioiden kokeminen eivät aina välttämättä rajoitu urbaanin Reykjavikin ulkopuolelle. Viime yönä koimme molemmat elämämme ensimmäiset maanjäristykset. Useamman järistyksen sarjasta me tunsimme kaksi voimakkainta. Ensimmäinen sattui juuri puolenyön jälkeen ja oli voimakkuudeltaan 3,7 richterin asteikolla. Toinen järistys oli hieman ensimmäistä voimakkaampi, 4,2 richterin asteikolla ja se tärisytti taloamme yhden aikaan yöllä.

Warning - Science Content:
Islannissa järistyksiä tulee ja menee lähes päivittäin erittäin aktiivisen vulkaanisen toiminnan takia. Isot järistykset ovat kuitenkin äärimmäisen harvinaisia. Ne keskittyvät enemmän alueille missä mannerlaatat törmäävät toisiinsa jolloin niiden välille syntyy suuria jännityksiä mitkä purkautuvat massiivisina maanjäristyksinä. Tälläisiä alueita ovat mm. San Andreaksen siirros Yhdsyvaltojen länsirannikolla ja Japanin ympäristö Tyynellä valtamerellä. Islannissa Euraasian laatta ja Pohjois-Amerikan laatta kuitenkin erkanevat toisistaan jolloin vastaavia jännityksiä ei pääse syntymään.

Järistykset toimivat täällä hyvinä indikaattoreina ennakoitaessa tulivuorien aktiivisuutta. Kun aktiivisuus lisääntyy (purkaus lähenee) maa tärisee kasvavalla intensiteetillä. Islannin etelärannikolla sijaitseva Katla-tulivuori on tällä hetkellä jatkuvan tarkkailun kohteena. Se sijaitsee paljon kohua ja murhetta vuonna 2010 herättäneen Eyjafjalla-tulivuoren vieressä ja on Eyjafjallan isompi veli. Sen tiedetään purkautuvan 40-80 vuoden välein ja kun edellinen purkaus tapahtui 1918 on seuraava aivan nurkan takana. Meidänkin kokemien eilisten järistysten jälkeen maa on jatkanut tärinöintiään Katlan alla, ei mitenkään massiivisesti, mutta hitusen kuitenkin. Enteileekö tämä Katlan purkausta, nobody knows. Mutta meidät hän tekisi kuitenkin kovin onnelliseksi jos hän ymmärtäisi purkautua seuraavien kahden kuukauden aikana. Olisihan se nyt hienoa päästä paikanpäältä todistamaan jotain niin massiivista luonnon jännitysnäytelmää...

Ja ai niin. Emppu kävi eilen nukkumaan ennen minua ja heti tärisi maa. Tämä olkoon merkkinä, että meidän ei ole tarkoitettu olevan erossa, edes nukkumaan mentäessä. :)

Hyttynen pakkasessa

Akureyrin kulttuurikeskus Hof ja sydän

Arjen tylsyydet puskevat taas ihastuttavan viikonlopun jälkeen päälle niin brutaalisti, ettei miltei ennätä kirjoittaa muisteluita talteen kaikkien koulutehtävien takia. Katsotaan josko tästä mökkiviikonlopusta selvittäisiin lyhkäisemmillä muisteloilla kuin viimeksi.

Kaara, Emppu ja Hanne

Olemme jo alkaneet suunnitella uutta uraa tulevaisuudelle Myllys&Köylijärvi matkatoimiston kautta. Meiltä matkajärjestelyt tuntuvat sujuvan niin luontevasti, etteivät muut kaverit oikein ennätä kissaa sanoa, kun autot ja mökit on jo hoidossa. Lisäksi matkanjärjestäjän ominaisuudessa olemme myös toimittaneet pakettimatkaehdotuksiamme myöhemmin keväällä saapuville vierailijoillemme. Mikäli teiltä vielä matkatarjous puuttuu, otattehan yhteyttä sähköpostitse, niin räätälöimme teillekin sopivan ratkaisun!

Luotimme edelleen Budget carin palveluihin ja saimme ajokiksemme 9 hengen rellun (ilman nastarenkaita!). Startti tapahtui perjantaiaamuna niin aikaisin kuin mahdollista. Hiljaisin turistikausi on selvästi takanapäin, kun vuokraamossa joutuu jonottelemaan ennenkuin pääsee matkaan! Tällä kertaa autovarauksen oli suorittanut Sambo Koylagarva. Reissun suuntana oli Islannin toiseksi suurin kaupunki Akureyri saaren pohjoisosassa. Perusjoukkiotamme, Jukka, Anja, Hanne, Matej, täydensivät tanskalainen Christoffer, saksalainen Leon ja Matejn ystävä Tina Sloveniasta.

Katsaus alas Dimmuborgiriin

Menomatkalla koettiin islantilaiseen tapaan kaikkia säitä: Reykjavikista lähtiessä satoi ja oli todella sumuista, pohjoisen vuoria ylittäessä oli lumipyryä, laaksoihin laskeuduttaessa aurinko killotteli iloisesti taivaalla ja Akureyriin saavuttaessa ulkona oli kirpeä pikkupakkanen. Maisemat olivat säästä huolimatta tai jopa sen ansiosta aivan upeita.

Kahvila Sininen kannu Akureyrissä

Majoituimme kahdessa pikkumökissä 12 km Akureyrin ulkopuolella, Svalbarðin kylässä,

toisella puolen vuonoa niin, että kaupungin valot tervehtivät meitä iltaisin vastarannalta. Mökin takapihalta löytyi kuumavesiallas ja sisältä perus mökkivarustus. Perjantai-iltana bongailtiin sydämiä Akureyrissa, maistettiin maan parasta jäätelöä Brynja-kioskissa ja hämmästeltiin kulttuuritalo Hofia. Ilta sujui leppoisasti pizzaa paistellen ja kuumavesialtaasta nautiskellen. Illan kohokohta saattoi olla, kun hennot revontulet ilmestyivät taivaalle hieman ennen puolta yötä. Siitä oli hyvä painua pehkuihin.

Lähes koko poppoo vesiputouksella

Lauantaiaamuna starttasimme koillis-Islantia kohden Mývatn-järvelle. Joku opaskirja tiesi kertoa, että järvi on Islannin neljänneksi suurin ja saanut nimensä hyttysistä, joita kesäaikaan alueella on paljon. Nyt ei onneksi tarvinnut hyttysistä häiriintyä, vaikkakin bongasimme yhden yksilön Höfðin niemimaalta, keskeltä hankia. Matkalla järvelle kävimme ihmettelemässä yhdeksi Islannin kauneimmista vesiputouksista tituleerattua Goðafossia ja melkein menetimme yhden kameran hankeen ilakoidessamme. Aurinko pilkisteli kauniisti pilvien lomasta ja olisikohan juuri tästä syystä paikalla ollut armada valokuvaajia kolmijalkojensa kera, oletettavasti promokuvia ottamassa. Anjankin kamera onneksi löytyi ja matkamme jatkui.

Trolleja Höfðissä

Hetken pällisteltyämme totesimme, että Mývatn on ehdottomasti kesäkohde. Ensimmäinen opaskirjan suosittelema nähtävyys, pseudokraatterit, eivät näyttäneet lumimassojen alla juuri miltään. Toisaalta etäämmälle siirryttäessä valkoinen lumi korosti hauskasti basalttikivimuodostelmia, joita ihmettelimme niin Höfðin trollien, kuin pirun kodin Dimmuborgirin muodossa. Sää todella suosi turisteilupäiväämme, sillä saimme nauttia lämpimästä auringonpaisteesta koko päivän kinosten keskellä.

Iltapäivän puolella siirryimme ihmettelemään Mývatnin geotermistä aluetta, missä saimme ihastella luonnonmukaisia mutalähteitä ja kiehuvia patoja sekä lämpövoimalaa. Viimeinen kohteemme olisi ollut tulivuori Krafla, mutta nastattomat renkaamme jäivät auttamattomasti jumiin mäkeen. Vaikka kuorma lastattiin ulos autosta, oli auton liikkeelle saaminen silti haastava autoilun taidonnäyte Sampolta, kun hennon lumikerroksen alta paljastui aivan peilikirkas jää. Jännittävää taiteilusta teki se, että toisella puolen tien reuna päättyi suoraan aikamoiseen jontkaan. Tällä kertaa tulivuori jäi näkemättä, mutta palaamme taatusti samalle alueelle keväämmällä! Paluumatkalta löysimme keskeltä erämaata kuuman suihkun. Miksi - koska Islannissa voi!

Illalla nautimme suomalaisten mieskokkien valmistamaa spaghettia ja jauhelihakastiketta, mutta muuten ilta päättyi melkoi lyhyeen, kun raitisilmamyrkytys lannisti matkaseurueemme petien pohjalle. Sunnuntaiaamulla sykimme nopeasti kamat kasaan, siivosimme tuvat ja suuntasimme Akureyrin hiihtokeskukseen. Porukka jakautui noin puoliksi, ja me kuuluimme siihen osaan joka ei lähtenyt kokeilemaan märän lumen iloja vuokravälineillä. Sen sijaan lähdimme metsästämään pohjoisesta Ólafsfjörðurin kylästä maagista järveä, jonka saatoimme todeta perille päästyämme olevan jäässä. Ei näkynyt maagisia kuvajaisia saati kaloja. Maagista kuitenkin oli yksikaistainen 4 km mittainen tunneli, jonka läpi kalanhajuiseen kylään oli käytävä. Meitä ei lykästänyt ja saimme vastaan ainakin 5 autoa. Jännitti, kuka antaa tietä ja kuka ei... Lisää magiikkaa koimme Akureyrin eteläpuolella joulutalossa, mistä mm. löytyi "maailman suurin adventtikalenteri". Kyllä sitä on monenlaisella pömpelillä turistia höynäytettävä..Huh huh.  
   

           

      

Maailman suurin adventtikalenteri

Iltapäivästä rinteet ja hissit jouduttiin sulkemaan voimakkaan puuskittaisen tuulen vuoksi ja me pääsimme aloittamaan kotimatkamme hieman aiottua aikaisemmin. Voimakas tuuli tarttui mukavasti myös pakettiautomme kylkiin ja teki alkupaluumatkasta mielenkiintoisen. Sunnuntain +7 lämpötilat olivat sulattaneet kaikki lumet laaksoista ja niin me ajelimme takaisin kotiin aivan erilaisissa maisemissa, kuin olimme perjantaina saapuneet.

Selvästi matkailu avartaa ja voittaa kevyesti tenttiinluvun, sillä tämän aamuinen tenttini meni kerrassaan mahtavasti reissussa vietetystä viikonlopusta huolimatta. Ja onhan meillä seuraava kohde jo taas mietinnän alla, jotta jaksaa koulussa pakertaa...:)

Tehokas kansa

Käytiin tänään palauttamassa pulloja! Tapahtumasta teki mainitsemisen arvoisen se, että jonotimme palautukseen puoli tuntia. Odotuksen aikana kaunis auringonpaistekin muuttui vesisateeksi. Täkäläinen systeemi kun toimii niin näppärästi, että satamassa on suuri kierrätysalue täynnä erilaisten jätelajikkeiden kontteja sekä pieni pullonpalautus koppero. Kopperossa työskentelee setä, joka ottaa muovipusseissa vastaan eri lajikkeisiin lajitellut pullosi, joiden määrät olet laskenut etukäteen pienelle paperilapulle. Setä tyhjentää pullot muovipusseistasi suuriin säkkeihin, parhaimmassa tapauksessa laskee kappalemäärän uudelleen, sekä rikkoo lasipullot murskaksi. Tämän tehtyään setä tulostaa sinulle kuitin ja siirtää rahat tilillesi pankkikortin kautta. Ja rahaahan saa jopa 14 kr/pullo.

Todettiin, että käyttämällä 1 miestyötunti 1 euron ansaitsemiseen ei juuri leiville lyö.

Kävisiköhän setä lakkoon, jos sille kerrottaisiin pullonpalautusautomaatista...

Eksperimentaalinen viikonloppu

Heppa ja uskalias ratsastaja

Viikot tuntuvat hurhatelevan koulun ja kahvilamaleskelun parissa ennätyksellisen nopeasti. Tämän viikon kauan odotettu tapahtuma oli lauantaiaamun ratsastusretki. Talossamme asuva ranskatar Léa on ollut koko ikänsä heppahöperö ja käy nyt täälläkin säännöllisesti läheisellä tallilla ratsastamassa. Tällä kertaa hän otti matkaan mukaan aloittelijat Sonjan, Hannen ja minut. Koko jännittävän lauantaiaamupäivän voi varmaan tiivistää vain lauseeseen "ratsastaminen ei ole minua varten", mutta koska se olisi tylsää, täytyy varmaan kirjoittaa enemmänkin.

Minä en ole koskaan edes ollut hevosen selässä. Ensimmäinen ratsastuskokemukseni oli marraskuussa elefantilla. Pelotti. Vaikka islanninhevonen on aika paljon  norsua pienempi, ei se vähentänyt jännityksen kutkutusta mahassani. Tanskalainen nainen ei paljon aikaa tuhrannut opastuksen parissa ja niinpä huomasin jököttäväni aivan liian korkealla maanpinnasta otuksen, joka ei ymmärtänyt minua ja minä häntä, selässä. Jo matkamme alkumetreillä tein päätöksen, etten enää koskaan istu kuin moottorikäyttöisen ajoneuvon, jonka liikkumista pystyy itse säätelemään, kyytiin. Maisemat sentään oli nätit ja sää mitä mainioin auringonpaisteella ja pikku pakkasella höystettynä.

Kansallisherkku kokonaisena paistettu lampaan pää

Lauantai-ilta huipentui islantilaiseen perinneruokailtaan. Aina tammi-helmikuun vaihteessa islantilaiset kokoontuvat juhlimaan keskitalven kunniaksi Þorrablótia ja maistelemaan ikiaikaisia ruoaherkkujaan. Monet näistä ruuista juontavat juurensa ajalta, jolloin ruokatarvikkeiden säilöminen oli vaikeaa. Siispä ruoat sisältävät savustettuja, kuivattuja ja etikkasäilöttyjä herkkuja. Eilen tarjolla oli (parhaimmasta aloittaen) lammasmakkaraa, kokonaisena paistettua lampaan päätä, lampaanpää hyytelöä, verimakkaraa, kuivattua kalaa, mädätettyä haita, etikkasäilöttyjä lampaan kiveksiä ja hapatettua valasta. Lisäkkeenä, kaikkien näiden herkkujen jälkimakuja neutraloimaan, oli tarjolla peruna- ja lanttumuusia sekä rieskan tyyppistä flatbrautia.

Vähän jännittää noutopöydässä...

Ilta sinällään oli ainakin minulle suuri pettymys. Tapahtuma oli vaihtarijärjestö ESN:n järjestämä ja selkeästi vaihto-opiskelija-ajatuksella suoritettu. Osallistuminen maksettiin etukäteen, 2000 kr/hlö, mikä aiheutti ainakin minulle todella suuret odotukset. Odotin pitkiä pöytiä, tarinoita ruuan alkuperästä sekä paljon brennivíniä ja 200 osallistujaa (niinkuin mainoksissa luvattiin). Todellisuudessa tapahtuma oli pienessä baarissa, jossa oli noin 3 pöytää, värivalot ja savukone. Ruoka oli ESN:n hallituksen itse askartelemaa ja tarjolla yhdessä pienessä noutopöydässä, johon 200 ihmistä jonotti samaan aikaan. Brennivíniä tarjottiin pikkusnapsi, kunhan oli todistettavasti syönyt mädätettyä haita suupalan. Haju baarissa muistutti lähinnä kesäfestareiden Bajamajoja ja jo pelkästään se sai voimaan pahoin. Otimme maistajaisemme, taistelimme pitääksemme kaikki herkut sisällämme ja poistuimme nopeasti raittiiseen ulkoilmaan.

Kivekset haisee pahalle

Hirveintä oli ehdottomasti hapatettu valas, joka maistui lähinnä pilaantuneelta ja kitkerältä. Se tuntui lähinnä siltä, kuin olisi laittanut kirpeän etanan suuhun ja pyöritellyt sitä hetken kielen päällä. Myös lampaan pallit olivat etikasta todella kitkeriä. Niiden koostumus oli ehkä hieman kiinteämpi, mutta jotenkin jauhoinen. Eniten etukäteen puhututtanut hai ei lopulta ollutkaan kaikista kamalinta. Sen makuun olisi jopa saattanut muutamalla maistelukerralla tottua, mutta sekin tuntui suussa niin limaiselta, että nieleminen oli vaivalloista.

Nyt tässä koitetaan tuuletella etikan hajua pois vaatteista ja valmistaudutaan perheillalliselle Anjan, Hannen ja Matejn luona. Me tehtiin jälkkäriksi mustikkapiirakka, mutta lopputulos hieman arveluttaa, koska kaupasta sai vain pensasmustikoita. Ensi viikonlopulle koitetaan järjestää muutaman päivän reissua saaren pohjoisosaan, toiseksi suurimpaan kaupunkiin Akureyriin.

p.s. Meillä muuten tulee tällä hetkellä sade vetenä. Tällä viikolla nähtiin myös päivä, joilloin 5 minuutin välein  saatiin rakeita, lunta, vettä ja auringonpaistetta.. ihana maa :)

Testissä hapatettu valas...

Viikonloppu hyvällä onnella

Turha varmaan käydä tarkistamassa lottoa lauantailta. Tämä viikonloppu oli niin pullollaan hyvää tuuria luonnonihmeiden parissa, että jossain kohti alkoi jo pelottaa, että koska on onnekkuusvarat käytetty loppuun. Lähdimme lauantaiaamuna matkaan 5 hengen voimin KIAlla kohteena Islannin keskisormi Snæfellsnes. Matkaseurueessa oli tällä kertaa lisäksemme Hanne, Sonja ja Jukka. Yksi matkan kirvoittajista oli Hannen poikaystävän sukulaisten asunto Stykkisholmurissa, mikä on ollut tyhjillään muutaman vuoden ajan. Vaikka matkaoppaat kilvan kehuivatSnæfellsnesin olevan hyvä päiväretki, oli todella hyvä että pystyimme yöpymään matkanvarrella kustannuksettomasti. Aina Reykjavikista lähtien lumiset vuorenrinteet saivat sydämen läpättämään ihastuksesta.

Ensimmäisenä niemimaalle saavuttaessa ihmeteltäväksi löytyi Gerðubergin basalttiseinämä keskellä alavaa niittymaisemaa. Muinaista rantaviivaa markkeeraava basalttipylväsrivistö oli jylhä näky ja hauska leikkipaikka. Lumi oli kinostunut jyrkäksi rinteeksi kivipylväiden juureen ja rinteestä saikin hyvät vauhdit. Tästä matka jatkui lumisten laavakenttien keskellä syvemmälle länteen. 

Snæfellsnesin eteläinen rannikko oli todella karua ja jylhää. Laavakentät päättyivät pystysuorina kalliojyrkänteinä Atlanttiin jättäen hyvin vähän tilaa asutukselle. Siellä täällä vuorten juurella nökötti yksinäisiä mökkejä ja maatiloja ja joidenkin tilojen rinnalla kökötti taloa hädin tuskin suurempi kirkko. Pysähdyimme vessan ja lounaspaikan toivossa Arnarstapi-niemelle löytäen sieltä vain tyhjillään olevia kesämökkejä ja piskuisen kalasataman. Satamassa jylhien kallioiden keskellä oltiin täydessä työntouhussa purkamassa pienen kalastaja-aluksen saalista. Siinä hetken sataman touhuja seurailtuamme Sampo totesi, että oli ehkä ihan hyvä tulla Islantiin mieluummin vaihto-opiskelemaan kuin kalaa perkaamaan.

Vessan toivossa ajoimme myös seuraavaan Hellnarin kylään löytäen sieltäkin vain tyhjillään olevan mökkikylän ja yhden remontissa olevan hotellin. Hotellin ovella hetken koputeltuamme eräs turisti tuli meille avaamaan ja päästi meidät sisälle käyttämään vessaa. Oli nimittäin hippasen hieno hotelli, varsinkin sitten kun remppa valmistuu! Lounastauon pidimme viereisen kirkon pihassa autossa leipiä mutustellen. Omien eväiden mukanakantaminen on vallan järkevää näin talvisaikaan, kun kaikki turistitoiminta on täysin kuollutta.

Vessatauon jälkeen käännyimmekin melko pian taas isolta tieltä sivuun, kun näimme etäällä käsittämättömät kivimuodostelmat ja osuvasti pienen tienhaaran. Auto parkkeerattiin naurettavan hienolle basalttikivin koristellulle pysäköintialueelle, missä kyltistä selvisi kyseessä olevan Lóndrangarin majakan ympäristö, ja kirmattiin jalkaisin meren rantaan. Maa loppui pystysuoriin jyrkänteisiin, joilla lokit kiertelivät syömispuuhissa. Mainingit hakkasivat rantakiviin jossakin kaukana alhaalla saattaen vain valtavan pauhun ja pienen sumun jyrkänteen huipulle. Käsittämättömintä kaikessa oli kuitenkin lännessä törröttävä kivimökkyrä, joka näytti pysyvän pystyssä vain pyhällä hengellä. Opaskirja paljasti, että paikan huhutaan olevan Snæfellsnesin haltijoiden ja maahisten kirkko.

Kuuluisa Snæfellsjökull pysytteli pilvien peitossa koko päivän, mutta sen levittämä mystiikka oli aistittavissa vähän väliä autoon tulvahtelevissa nauruhepuleissa. Niemenkärjen vuorta autolla kierrettäessä seuraavana kohteena tuli vastaan röpelöisten kallioiden ympäröimä musta hiekkaranta Dritvík, jonne oli haaksirikon myötä ajautunut laivaromua joskus edellisen vuosisadan alkupuolella. Kivimuodostelmat olivat jotain aivan uskomatonta ja rannalta poistuttaessa mieleen tulivat väkisinkin Frodon ja Samin seikkailut Emyn Muililla. Mustaan rantaan ja röpelöisiin kivikkoihin lyövien maininkien seuraaminen oli suorastaan hypnoottista. Rannalta löytyi kaikkea jännää mereltä kantautunutta, kuten kalalaatikko ja kuollut meritähti.

  

Seuraavana pysähdyspaikkanamme oli Snæfellsnesin läntisin kärki Öndverðarnes, jonne matkasimme vain matkaoppaan epämääräisen suosituksen perusteella katselemaan ikivanhan maatilan jäännöksiä. Röpelöisen laavakentän keskellä kiemurtelevaa tietä matkattiin linnuntietä 5 km, mutta matka-aikaa turhaantui 25 minuuttia. Ensimmäisenä niemenkärjessä tervehti iloisen oranssi majakka. Majakan kierrettyämme Sampo erehtyi katsastamaan merelle ja esittämään kysymyksen: "...but what's there floating in the sea..?" Jukka hetken tihrustettuaan karjahti "it's a whale!" ja seurueemme kirmasi kilvan lähemmäs merenrantaa. Laavakivikot näyttivät läpipääsemättömiltä, joten jouduimme vain tihrustamaan merelle heinikon laidasta. Bongasimme ainakin 4 valaan selkäevää, jotka luokittelisimme miekkavalaille kuuluviksi. Valaat olivat ruokailemassa, sillä merellä uiskentelevat linnutkin viittasivat massiivisen kalaparven läsnäoloon. Seurailimme lopulta aika pitkään valaiden etenemistä rantaa pitkin etelää kohti, kunnes ne lopulta kaarsivat takaisin merelle päin. Hienointa tässä kaikessa oli varmasti se, että olemme nyt nähneet valaita luonnonmukaisessa elinympäristössään, eikä meidän tarvinnut maksaa kymppitonneja valasretkien järjestäjille. Valaiden kaikottua tajusimme myös hämmästellä rantaan lyöviä aaltoja, joiden pärskeet nousivat kymmenien metrien korkeuteen.
   

Sullouduttuamme takaisin autoon, emme millään malttaneet olla pysähtymättä pari kertaa piskuisen tien varteen valokuvaamaan jylhiä kallioita, jotka eivät korkeudessa ja mahtavuudessa jää kovin kauaksi Moherin kallioista Irlannissa. Ainoa ero oli turistien määrässä: täällä saimme hämmästellä ja valokuvailla luonnonihmeitä muista ihmisistä tietämättä aivan yksinämme. Juuri kun pääsimme takaisin isolle tielle, pimeys alkoi laskeutua ja niinpä käänsimme kokan kohti yöpaikkaa. Ajettavaa oli vielä noin 80 km pohjoisrannikkoa pitkin, mutta matka taittui nopeasti hyviä teitä ajellessa takapenkin uinuessa. Pohjoisrannikolla ohitimme lukuisia pienempiä ja isompia kalastajakyliä sekä yhden todella pahanhajuisen kalajalostamon.

Stykkishólmurin kylä on Snæfellsnesin suurin ja todennäköisesti kuuluisin, sillä sieltä pääsee lautalla Länsivuonoille. Kolbeinnin mummon asunto oli aivan keskustassa, täysin kalustettu ja lämmitetty ja juoksevaa vettäkin saatiin, joten asunto suorastaan ylitti odotukset. Ryntäsimme heti etsimään kuumeisesti ruokapaikkaa aution oloisesta kylästä. Olimme huippuonnellisia kun pääsimme ensimmäisen ravintolan ovelle, kunnes huomasimme ovessa lapun ja sisällä sahanpurua, tikkaat ja maalipurkit. Ilmeisesti vuoden hiljaisin turistiaika on hyvää aikaa rempata paikat kesäkuntoon... Onneksi seuraavan ravintolan kohdalla tärppäsi ja näimme ulos asti muitakin asiakkaita! Kysyttyämme Fimm Fiskarin tarjoilijalta ruokailumahdollisuudesta hän kertoi pahoittelevaan sävyyn että "we don't have a menu..we just have pizza, burgers and fish.." Emmepä me paljon muuta olisi onneksi kaivanneetkaan. Väsyneille matkalaisille yllättävän kohtuuhintainen olut ja burgeri maistui erityisen hyvältä varmaankin osaksi siitä syystä että se oli päivän ensimmäinen kunnon ateria. Poistuessamme ylistimme vielä ystävällistä tarjoilijaa, sillä olimme niin onnellisia, että edes joku paikka oli auki meitä varten. Tuuriputki jatkui ja ennätimme vielä huoltoasemalle ostamaan aamupalalle kahvia ja skyriä. 

Aamu aloitettiin rauhallisella aamiaisella ja kävelyretkellä kylän ympäri. Söpöt pikkutalot ripoteltuna kukkuloille, joita ympäröivät mustavalkoiset jylhät vuoret olivat aika vaikuttava näky heti aamiaisen päälle. Niemenkärjessä olevalle majakalle pystyi kiipeämään ja tuuli kallion huipulla oli hämmentävän kova! Merien ja saarien värikylläisyys oli hämmästyttävä. Aurinkokin pilkahti yliluonnollisesti pilvien lomasta. Vierailimme myös nopsasti kylän kirkossa, joka oli sisältä ja ulkoa todella moderni, mutta kaunis ilmestys. Etenkin vasta viime vuonna uusitut urut olivat moderniudessaan hauskat.

Tankkauksen jälkeen paluumatka alkoi lumisten vuorien ylittämisellä. Emme olleet päässeet kylästä kovinkaan kauas, kun piti ensimmäisen kerran pysähtyä valokuvaamaan upeita maisemia Selvallavatnille päin. Sää oli paljon leudompi kuin edellisenä päivänä ja ilmassa oli aivan kuin kevään tuntua. Edellisenä päivänä tienvarsia peittänyt lumi oli rannikkoa lähestyttäessä sulanut jo pois. Jossain kohti Hanne alkoi pohtia, että jossain näillä main pitäisi olla sellainen luonnonmukainen kuumalähde, jossa hän on joskus pysähtynyt kylpemään. Lähdimme siis suunnistamaan mutu-tuntumalla erämaahan. Sen jälkeen kun olimme saaneet kertaalleen auton jumiin mutalikkoon, päätimme jatkaa etsintöjä jalkaisin. Varmaankin puolen tunnin harhailun jälkeen löysimme oikealle paikalle. Strippaaminen ja bikineihin vaihtaminen keskellä tuulista erämaata ei ollut kokemuksista mukavin, mutta lähteessä odottava yllätys oli ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen. Siinä lillutellessamme aurinkokin ilmestyi pilviverhon takaa tekemään tilanteesta enemmän kuin täydellisen. Pohtiessamme, mikä vielä voisi olla paremmin, ilmaantui kylpypaikkamme toiselle puolelle täysi sateenkaari. Tilanne veti sanattomaksi.

Kävimme vielä palauttamassa asunnon avaimet takaisin Borgarnesiin Kolbeinnin sedän kotiin ja samalla putsasimme auton renkaat mutalikkoajelun jäljiltä lammikoissa edestakaisin ajamalla. Kävimme Reykjavíkin laitamilla syömässä intialaistyyppistä pikaruokaa ja pääsimme viimein kotiin rankan ja kokemusrikkaan viikonlopun päätteeksi.

Maanantai-illan IKEA-seikkailu

Reykjavikissa bussia odotellessa 

Muhkuraisilla tyynyillä nukkuminen sai viimein tulla päätökseensä. Koululla iltapäiväkahveja siemaillessamme saimme oivan aatoksen lähteä ihmettelemään ruotsalaisten lahjaa maailmalle. Hanne lähti reissuun seuraksi, vaikkei erityisiä tarpeita omannutkaan. Taitaa tyttö tarvita tekemistä nyt kun mies lähti takaisin Norjaan kuharruskuukauden jälkeen.

Matka IKEAan taittuu näppärästi bussilla yhdellä vaihdolla. Valitettavasti bussivuorot eivät sattuneet aivan yksiin, ja jouduimme palloilemaan puolisen tuntia Hafnarfjörðurissa ostoskeskuksessa. IKEA kökötti teollisuusalueen perällä keskellä röpeliäistä laavakenttää. Hintataso oli ehkä hieman korkeampi kuin Suomessa, mutta tämä vain hillitsi sopivasti, ettei mukaan tarttunut mitään ylimääräistä suunniteltujen tyynyjen ja naulakon lisäksi.

Plan B ja lihapullat

Onnistuneen shoppailun päätteeksi suunnittelimme ottavamme koti-ikävää lievittävät IKEA-lihapullat. Ennen tätä menin kuitenkin varmistamaan infotiskin tädiltä, monelta viimeinen bussi Reykjavikiin lähtee. Täti ystävällisesti kertoi, että klo 19. Kelloni näytti 19:16.

Me tietysti kuvittelimme skandinaavisella logiikallamme, että viimeinen bussi lähtisi silloin kun tavaratalokin sulkeutuu, eli kahdeksalta. Herkutteluista ei kuitenkaan sovi tinkiä! Nousimme ravintolaan pitämään neuvonpitoa. Onneksi nykyaikaisilla älypuhelimella selviää bussireitit vaikka Reykjavikiin. Reittiopas ehdotti bussipysäkkiä linnuntietä 1,3 km päähän läpi tiettömän solan. Ulkona oli pilkkopimeää. Ostoskeskuksen parkkipaikka tyhjeni vähitellen katumaastureista ja Nissaneista. Olimme yksin.

Onnelliset pysäkin löytäjät

Onneksi ei satanut. Suuntasimme askeleemme kohti isoa tietä, jonka oletimme olevan oikea suunta. Totesimme, että jos matka sattumalta venyisi, olisi meillä onneksi tyynyt, viltti ja paljon lämpökynttilöitä turvanamme. Sola näytti laidalta katsottuna vieläkin synkemmältä ja läpipääsemättömämmältä kuin kartasta olisi arvannutkaan. Mutta mitä. Kulkiko solan poikki sittenkin valaistu kävelytie!? Polku ei ehkä ollut kaikista suorin ja valoisin, mutta toisaalta kulku avaruusmaisen laavakentän läpi täysikuun mollottaessa taivaalla oli aika jännittävä! Polku toi suoraan bussipysäkille, ja bussi saapui 3 minuutin odotuksen jälkeen ja tällä kertaa vaihtoyhteyskin toimi minuutilleen. 

Naulakko!

Olimme yhdeksältä jo onnellisesti kotona asentamassa uutta naulakkoa paikalleen. Nukuin parhaat yöunet hetkeen, johtuiko sitten uusista tyynyistä vai röykkiöttömästä asunnosta!

Herkkuja pitkin poikin kaupunkia

Suomalaiset letut sai hymyn huulille

Helsingissä ja muuallakin Suomessa suuren suosion saavuttanut Ravintolapäivä rantautui myös Reykjavikiin. Suomalais-tuttumme Jukka perusti oman "Drunken Shrimp" -ravintolansa yhteen keskustan kuppiloista ja tästä inspiroituneena aloitimme heti lauantai-aamusta pop-up-ravintoloiden kiertämisen.

Ensimmäinen pysäkkimme oli yliopiston kampuksella Nordic-housessa. Reykjavikin suomalaiset asukit kokoontuvat kirjaston alakerran oleskelutilaan kerran kuussa play-deittien muodossa. Nytkin paikalla oli paljon suomea jokeltelevia taaperoita ja tarjolla lettuja ja mustikkahilloa. Eräs suomalaismies suositteli, että talossa saa käydä lukemassa aina päivän vanhan hesarin. Tätä palvelua tulee varmasti hyödynnettyäkin, sillä Nordic-house sijaitsee avain oman tiedekuntani vieressä.

Aikataulumme oli tiukka, sillä tavoitteenamme oli kiertää kaikki Reykjavikin ravintolapäivä-ravintolat. Tulimme Islannin design-houselle 5 minuuttia sulkemisajan jälkeen, mutta ystävällinen islantilais-suomalainen neiti tarjoili meille siitä huolimatta todella maistuvat vadelmaskyr-pirtelöt. Tästä jatkoimme suoraan keskustaa kohden Tiramisu-hissille. Hissin toimintaperiaate ilahdutti insinööriseuruettamme suuresti ja teknisen toteutuksen hämmästelyn jälkeen myös kakku itsessään oli todella maistuvaa. Ravintoloitsija oli kotoisin pohjois-Italiasta ja tiramisu oli toteutettu hänen isoäitinsä perinnereseptillä. Kuulemma islantilainen mascarpone ei vain ollut täysin täyttänyt italialaisherran odotuksia, joten herra itse ei ollut tyytyväinen lopputulokseen. Onneksi me olimme senkin edestä tyytyväisiä!

Matkassa mukana Anja ja Hanne

Seuraavalla ravintolalla totesimme, että koko päivän viettäminen vain ruokaa syöden voi käydä hieman raskaaksi, joten St Paul'sissa jaoimme neljästään yhden kupillisen lampaanlihakeittoa. Keitto oli perinteinen Liverpoolilainen herkku ja kokki oli itse muuttanut naisen perässä Liverpoolista Reykjavikiin. Tässä välissä oli onneksi pidempi kävelymatka kaupungin toiselle laidalle, jotta ravintolapäivän jatkaminen syömisen merkeissä onnistuisi.

Seuraava paikka oli tunnelmallisuudessaan aivan ylitse muiden ja hieman kalliihko neljän miniruokalajin menu oli aivan uskomaton. Oma päivän kohokohtani oli, kun jälkiruokana oli toffeeomena, jota Maija Poppasessakin lapset syövät kesken laukkakisojen. Makean ja happaman yhdistelmä oli kerrassaan loistava. Samassa pihapiirissä ravintoloita oli pantu pystyyn monessa sukupolvessa, joten siirryimme jälkiruokakaakaoille päärakennukseen, jossa äiti hääräsi keittiössä. Kaakaon kanssa tarjoiltava Sherry-kakku oli valmistettu isoäidin reseptillä ja kappas, isoäiti ja isoisä istuivat siinä kahvipöydässä kyseistä herkkua mutustelemassa.

Paluumatkalla Laugavegurille oli ilmestynyt teltta, mistä tarjoiltiin juustotäytteisiä uppopaistettuja riisipalloja. Kerrassaan nam. Iltapäivän viimeisenä pysäkkinä nautimme Kaffibarinnissa Jukan keittämää viski-katkarapukeittoa, joka lämmitti mukavasti viileän päivän päätteeksi. Tässä vaiheessa kiireen tuntu alkoi hellittää ja pystyimme nauttimaan keiton ja kotitekoisen leivän kaikessa rauhassa. Koska jostain syystä emme kuitenkaan saaneet syömisestö tarpeeksemme, sovimme vielä illaksi pizzanpaistajaisillanvieton.

    

Muuten todettakoon että ilma on ollut mukavan leuto ja lumeton viimeisen viikon ajan. Kuukauden aikana kertynyt lumipeite suli pois kahdessa päivässä. Pienten flunssaisuuksien jälkeen olemme taas tervehtyneet ja koulunkäynti jatkuu normaalisti. Minulla on huomenna ensimmäinen tentti ja jännittää, miten se tulee menemään ilman oppikirjan lukemista... Nyt taidetaan siirtyä jännäämään pressanvaalin tuloslähetystä, jos alakerran asukit malttaisivat olla hetken lataamatta leffoja kaistan täydeltä...